Oletko nykyajan torppari?
Torppari Hautalan häätö Törmä-Tyrkön maalta 1906. Museovirasto / Finna.fi / Kansatieteen kuvakokoelma. Lisenssi: CC BY 4.0.
Torppari
Suomessa oli aikoinaan kahdenlaisia maalla asuvia ihmisiä: tilallisia ja torppareita.
Tilalliset olivat maanviljelijöitä, jotka omistivat maatilansa - eli maa-alueen, johon kuului maatilan rakennukset, ympäröivää peltoa ja metsää, kenties myös vesialueita. Tilallisena oli hyvä olla, koska kukaan ei voinut häätää sinua omalta tilaltasi - sinä omistit tilasi. Lisäksi jos tila oli tarpeeksi suuri, niin ympäröivät pellot ja metsät riittivät elättämään tilan omistajat, heidän perheensä ja palkollisensa.
Torppari taas oli maalla asuva ihminen, joka ei omistanut taloa eikä maata, jossa asui - maan omisti tilallinen. Torppari joutui työllään maksamaan vuokraa maatilan omistajalle siitä, että sai asua perheineen maatilan mailla olevalla torpalla ja viljellä sen ympärillä olevia pieniä peltotilkkuja perheensä hengen pitimiksi. Kyseessä oli usein tietynlainen riistosuhde. Maatilan omistaja tiesi, että maattomia työläisiä oli paljon ja siten myös halukkaita torppareita. Torpparilta saattoi vaatia kohtuuttomiakin työsuorituksia ja torpparilla ei usein ollut minkäänlaista irtisanomissuojaa - maatilan omistaja saattoi häätää torpparin perheen kodistaan milloin tahansa. Voi vain kuvitella, millaista tuskaa ja ahdistusta tällaisessa jatkuvan häädön uhassa eläneet ihmiset ovat joutuneet kokemaan.
Torpparijärjestelmä aiheutti 1900-luvun alussa paljon poliittista liikehdintää, kun torpparit tulivat enemmän tietoisiksi tilanteestaan ja alkoivat vaatia oikeuksia itselleen ja perheelleen. Kuuluisia olivat ns. Laukon kartanon torpparihäädöt. Laukon kartanolla oli maillaan 150 torppaa, joita maatilan omistaja, paroni Herman Standertskjöld-Nordenstam, piti rautaisessa otteessaan. Kun Laukon torpparit yrittivät neuvotella paronin kanssa paremmista olosuhteista, paroni hääti mailtaan kaikki lakkoilleet torpparit perheineen.
Torpparien riistetty asema varmasti vaikutti osaltaan Suomen sisällissodan syntymiseen. Jonkin verran oli jäänyt torppareilla katkeruutta paronia kohtaan - sisällissodan aikana punaiset tuhosivat paronin kartanon. Sisällissodan jälkeen säädettiin ns. torpparilaki eli torppareilla oli oikeus lunastaa vuokralla olleet maansa. Torppareista oli lopultakin tullut tilallisia, eikä kukaan enää voinut häätää tilallista omilta mailtaan.
Nykyajan torpparit
Kirjoitin edellisessä blogi-jutussani Manipuloitu peli, että meidän aikamme ihmiset voidaan jakaa neljään luokkaan:
- Luokka #1: Miljonäärit, jotka elävät perheineen taloudellisesti täysin turvattua elämää kuten paroni Herman Standertskjöld-Nordenstam omana aikanaan.
- Luokka #2: Hyväpalkkaiset. Koulutetut keskiluokkaiset ihmiset, jotka ovat hyvällä palkallaan ja koko työuransa aikana keräämillään säästöillä voineet ostaa itselleen oman kodin ja riittävästi sijoitusvarallisuutta, joka takaa kohtalaisen hyvän taloudellisen turvan - kunhan siihen asemaan on ensin päässyt. Näitä ihmisiä vastasivat 1800-luvun pientilalliset, jotka omistivat pienen maatilansa ja saivat siitä taloudellista turvaa perheelleen.
- Luokka #3: Pienipalkkaiset. Tähän luokkaan kuuluu pienipalkkainen työväki, jolla pienen palkkansa takia ei ole mahdollisuutta ostaa omaa asuntoa. Joka kuukausi palkkaraha menee elämiseen - vuokraan, ruokaan, lääkkeisiin yms.
- Luokka #4: Työttömät, sairaat ja muut vähäosaiset, eli yhteiskunnan tuella elävät.
Luokkaa #3 voisi verrata 1800-luvun torppareihin, ja luokkaa #4 voisi verrata 1800-luvun mäkitupalaisiin. Kuten 1800-luvun torpparit ja mäkitupalaiset, eivät nykyajan luokissa #3 ja #4 elävätkään ihmiset omista kotiaan. Onneksi nykyään sosiaaliturva on valtavasti parempi kuin 1800-luvulla - vaikka luokissa #3 ja #4 elämä on varmasti ankarampaa kuin ylemmissä luokissa, niin kenenkään ei Suomessa tarvitse elää sellaisessa riistosuhteessa kuin 1800-luvun torpparit elivät.
Kannattaako yrittää vaurastua?
Vaikka nykyään Suomessa on valtavan hyvä sosiaaliturva eikä Suomessa ole sillä tavalla ryysyläisköyhälistöä kuten 1800-luvun Suomessa, niin oma koti ja riittävä sijoitusvarallisuus tuovat kuitenkin oleellista turvaa elämään.
Suomen kansan huoltosuhde huononee jatkuvasti. Kuinka kauan Suomella on varaa ylläpitää nykyistä sosiaaliturvan tasoa, kun työssäkäyvien ja siis veroa maksavien ihmisten määrä suhteessa elätettäviin (lapsiin ja eläkeläisiin ja työttömiin) vähenee koko ajan? Jos omistat kotisi ja sinulla on riittävästi muutakin varallisuutta, niin elämäsi ei ole enää samalla tavalla riippuvainen talouden yleisestä tilanteesta - olet tilallinen, joka kyllä pärjää omillaankin.
Mutta: asuntojen hinnat ovat viime vuosina kallistuneet huomattavasti nopeammin kuin palkkataso on noussut. Oman asunnon ostamisesta on tullut yhä vaikeampaa.
Miksi asuntojen hinnat ovat kallistuneet?
Tätä blogi-juttua kirjoittaessani Helsingin sanomat julkaisi artikkelin Tulevaisuudessa vanhempien rahat voivat ratkaista, pystyykö nuori ostamaan asunnon.
Tämä on maailmanlaajuinen ilmiö. Syistä eri taloustieteilijät ovat eri mieltä, mutta itse uskon mm. Noam Chomskyn, Thomas Pikettyn ja Gary Stevensonin analyysiä: Varallisuus on rikkaita suosivien verotuskäytäntöjen takia yhä enenevissä määrin alkanut kasautua rikkaille suvuille. Lisäksi USA:n ja EU:n keskuspankkien valtava uuden rahan luominen on lopulta kumuloitunut superrikkaiden ihmisten varallisuudeksi, mikä on vaikuttanut siihen, että kaikki omaisuuserät ovat alkaneet inflatoitumaan.
Eli suomeksi sanottuna: Koska rikkailla on koko ajan valtavasti enemmän rahaa käytössään, he eivät tietenkään kuluta tätä kaikkea rahaa. He ostavat rahalla lisää varallisuutta itselleen, mm. kiinteistöjä ja osakkeita. Tämä kysyntä on viime vuodet nostanut valtavasti kiinteistöjen ja osakkeiden hintaa. Ne, joilla on ollut ennestäänkin paljon varallisuutta, ovat rikastuneet entisestään.
Annetaan tästä esimerkki. Jos rikkaalla nykyajan paronilla on vaikka noin 100 miljoonan euron edestä omaisuutta, niin noin 7 %:n tuotolla paroni saa uutta rahaa joka vuosi noin 7 miljoonaa euroa. Verojen jälkeen tästä jää käteen esim. 4,5 miljoonaa euroa (34 % pääomavero). Vaikka paronillamme olisi erittäin ylelliset elintavat ja paronimme polttaisi joka vuosi puoli miljoonaa shamppanjaan ja lomiin Sveitsin alpeilla, niin paronille jää vielä 4 miljoonaa euroa ylimääräistä pätäkkää. Mitä hän tekee tällä 4 miljoonalla eurolla? Ei hän tietenkään polta sitä rahamäärää kartanonsa takassa. Ei, vaan paroni ostaa lisää varallisuutta, eli kiinteistöjä ja osakkeita. Seuraavana vuonna paronin varallisuus onkin jo 104 miljoonaa euroa, ja 20 vuoden kuluttua korkoa korolle -efektin takia noin 220 miljoonaa euroa, vaikka paroni vuotuisesta tuotosta verojen jälkeen polttaisi joka vuosi 500.000 euroa. Tarinamme ei kuitenkaan lopu vielä tähän. Kaiken juomansa shamppanjan jälkeen paronin maksa sanoo sopimuksen irti. Mitä sitten tapahtuu? Paronin poika ja tytär jakavat 220 miljoonaa euroa keskenään ja kumpikin aloittaa mukavan elämän seuraavan sukupolven 100 miljoonan euron paroneina. Ja 20 vuoden kuluttua kummallakin on yli 200 miljoonaa euroa varallisuutta. Ja niin edelleen.
Ne, jotka elävät pienillä palkkatuloilla ja joilla on vähän rahaa käytössään, ovat huomanneet, että heidän haaveensa ostaa oma asunto on koko ajan liukunut kauemmas kohonneiden asuntojen hintojen takia. Miksi? Koska varallisuus on kasautunut harvojen käsiin, superrikkaat ovat rikastuneet ja inflatoineet omaisuusluokat - ja asuntojen hinnat ovat nousseet.
Nykyisten torpparien poliittinen tietoisuus
En ole kovinkaan vakuuttunut siitä, kuinka poliittisesti tietoisia ihmiset nykyään ovat luokissa #3 ja #4. Ehkä riittävän hyvä sosiaaliturva ja hyvä TV-tarjonta ovat aikamme “leipää ja sirkushuveja”. Eli kuten antiikin Roomassa kansa oli luopunut omasta vallastaan ja vaihtanut sen “leipään ja sirkushuveihin”, ovat nykyajan köyhät ihmiset luopuneet vallastaan ja vaihtaneet sen hyvään sosiaaliturvaan ja TV:n katseluun.
Oma näkemykseni on se, että ihmisen pitää olla tietoinen ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen hyvistä ja huonoista puolista. Jo sen tiedostaminen, että elää manipuloidussa pelissä auttaa ihmistä ponnistelemaan oman elämänsä parantamiseksi ja yhteiskunnan muuttamiseksi siihen suuntaan, että nykyinen taloudellinen eriarvoisuus vähenisi ja kaikilla ihmisillä olisi samanlaiset mahdollisuudet tavoitella onnea ja parempaa elintasoa kuin mitä edellisellä sukupolvella oli.
Luokilla #2, #3 ja #4 on vain yksi etu verrattuna luokkaan #1: meitä on valtavasti enemmän. Jos tulemme poliittisesti tietoisemmiksi, voimme hylätä sirkushuvimme ja ryhtyä ajamaan etujamme kuten 1900-luvun alun torpparit, jotka lopulta saivat joukkovoimallaan aikaan torpparilain ja lunastivat vuokramaansa itselleen. Mekin voimme samalla tavalla äänestää eri maiden parlamentteihin sellaisia poliittisia päättäjiä, jotka lupaavat alkaa siirtää superrikkaille kasaantunutta omaisuuttamme takaisin meille alempien luokkien ihmisille. Meidän ei tarvitse eikä pidä antaa tämän taloudellisen eriarvoisuuden purkautua väkivaltaisesti kuten kävi Suomen sisällisodassa 1917-1918. Tähän uuteen oikeudenmukaiseen aikakauteen ei tarvita mitään väkivaltaa. Asia voidaan hoitaa yksinkertaisesti poliittisilla päätöksillä: alamme verottaa superrikkaiden ihmisten omaisuuksia siten, että superrikkaiden luokkaa #1 ei pääse muodostumaan.
Onko poliittinen muutos mahdollista kapitalismissa?
Arvaan, että tämän kirjoituksen luettuaan oikeisto alkaa huutaa tuskasta: “tämä on kommunismia!” Ei se ole mitään kommunismia. USA:ssa verotettiin superrikkaita 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla huomattavasti enemmän kuin nykyään - ja näillä vuosikymmenillä USA:ssa kasvoi hyvin toimeentuleva keskiluokka ja työväenluokka (tästä lisää edellisessä blogi-jutussani Miten tasoittaa varallisuuseroja?). Tavallisella duunarilla oli silloin varaa ostaa talo perheelleen, ja kouluttaa lapsensa. Nykyään USA:ssa tavallinen duunari pystyy ostamaan tuskin edes kerrostalohuoneistoa itselleen.
Suomessakin alkaa olla sama tilanne. Omat vanhempani olivat duunareita. Heidän aikanaan oli vielä mahdollista rakentaa omakotitalo hartiapankilla. Nykyään pääkaupunkiseudulla tonttimaa, sekä valmiiden talojen ja kerrostalohuoneistojen hinnat ovat kohonneet huomattavasti nopeammin kuin palkkataso on kohonnut - omaisuuserien inflatoitumisen takia - ja duunarilla ei ole enää varaa ostaa asuntoa perheelleen.
Meidän ei tarvitse muuttaa yhteiskuntajärjestelmää kommunismiksi. Se koe nähtiin jo itärajan takana ja kaikki kyllä tietävät, että se koe ei päättynyt hyvin. Itse uskon kapitalistiseen järjestelmään. Kapitalistinen talous toimii hyvin, kunhan rajoitamme sitä siten, että suuria varallisuuseriä ei pääse muodostumaan muutamille harvoille perheille. Pohjoismaissa tällainen kansankoti on vielä toiminut erittäin hyvin - tätä blogijuttua kirjoitettaessa vuonna 2024 Suomi on valittu 7 vuotta peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Pidetään Suomi jatkossakin hyvänä maana asua ja elää. Maana, jossa jokainen voi tavoitella hyvää elämää ja elintasoa olemalla ahkera. Eikä niin, että vain erittäin varakkaiden perheiden lapsilla on varmasti edessä loistava tulevaisuus, ja muiden perheiden lapsilla on edessä enemmän tai vähemmän epävarma tulevaisuus - tai pahimmassa tapauksessa ei mitään tulevaisuudennäkymiä.