Nuori nainen työskentelemässä Finlaysonin puolaamossa. Valokuva: Fredrick Runeberg, 1938. Vapriikin kuva-arkisto / Finna.fi kokoelma. Lisenssi: CC BY 4.0.

Määritelmä

Ensin kognitiivisen dissonanssin määritelmä wikipediasta:

Kognitiivinen dissonanssi kuvataan mielen ilmiönä, jossa ihmiset omaavat pohjimmiltaan ristiriitaisia käsityksiä. Tilanteet, jotka haastavat tämän dissonanssin, voivat lopulta johtaa muutoksiin heidän käsityksissään tai teoissaan, jotta niiden välille saataisiin suurempi yhdenmukaisuus dissonanssin vähentämiseksi.

Esimerkki

Käytän tässä vastauksessa esimerkkinä itseäni - kognitiivinen dissonanssi liittyen poliittiseen maailmankatsomukseen. Kognitiivinen dissonanssi liittyy läheisesti uskomusjärjestelmiin.

Tarina

Ensin tarina.

Olen työväenluokan kodista kotoisin. Lapsuuden omakotitalo-lähiössä asui enimmäkseen asiansa hyvin hoitaneita duunareita, jotka kykenivät hartiapankilla rakentamaan omakotitalon, ja alemman keskiluokan toimistotyöntekijöitä, joilla oli vähän parempi palkka. Rikkaita ihmisiä ei lähiössä asunut.

Ikäluokkani oli ensimmäinen, joka pääsi peruskouluun. Yläasteella entisiltä oppikoulun opettajilta tuli kylmää kyytiä - kertoivat täysin avoimesti, mitä mieltä olivat oppikoulujärjestelmän lakkauttamisesta (piti opettaa tyhmiä duunareiden lapsia). Myöhemmin lukiossa opin uuden sosiaaliluokan - ylemmän keskiluokan, kun luokkatovereina oli lapsia, joiden vanhemmat olivat insinöörejä, hammaslääkäreitä, juristeja ja lääkäreitä. Kävin joskus kylässä heidän kotonaan. Huomasin heti, että heidän kotonaan oli varakkaampaa kuin omassa kodissani. Silloin lopullisesti varmaan tajusin eri yhteiskuntaluokat, ja mihin luokkaan itse kuulun.

Opiskelin nuoruuden idealismissa psykologiksi. Kesken psykologian opintojen jossain välissä kirjastossa luin Hesarin Kuukausiliitteestä artikkelin “kultakaulus-työläisistä”, eli uudesta ammattiryhmästä: ohjelmoijista. Artikkelin alussa ensin kuvattiin keskeiset sosiaaliluokat: blue collar workers (tehdasduunarit sinisissä haalareissa) ja white collar workers (toimistotyöntekijät). Artikkelissa kerrottiin, että jos on hyvä matematiikassa (olin: pitkä matematiikka: laudatur), niin voi kouluttautua ohjelmoijaksi. Tässä vaiheessa aloin tajuta, mikä on psykologien palkka ja vertasin sitä artikkelissa oleviin ohjelmoijien palkkoihin (näin muistelen, melkein 40 vuotta aikaa, voin muistaa väärinkin). Aloin heti opiskella sivuaineena tietojenkäsittelyoppia. Valmistuin nopeasti psykologian maisteriksi (olen aina ollut nopea oppimaan), ja hain heti samana kesänä Teknillisen korkeakoulun tietotekniikan osastolle. Olen hyvä oppimaan ja matematiikka, fysiikka yms ei tuottanut vaikeuksia, joten valmistuin nopeasti diplomi-insinööriksi. Olen tehnyt urani ohjelmistoteollisuudessa, jossa on kaikki nämä vuodet ollut hyvä palkka (olen myös ollut hyvä neuvottelemaan palkastani).

Tämä taustatietona. Sitten kognitiiviseen dissonanssiin.

Kognitiivinen dissonanssi

Olen työväenluokasta kotoisin ja minulla on ollut vahva “työväenluokkainen” identiteetti. Kuitenkin olen koko urani ollut erittäin hyväosainen ja etuoikeutettu. Lisäksi seuraan aktiivisesti politiikkaa ja olen opiskellut, miten talous toimii. Nämä asiat ovat luoneet kognitiivista dissonanssia. Lisäksi monille hyväosaisille tyypilliseen tapaan omaan ajatteluunkin alkoi pesiytyä “oikeistolaisia” ajatuksia. Esimerkiksi, miksi työttömät ja vähäosaiset eivät aktiivisemmin yritä parantaa elinolosuhteitaan? Nämä ajatukset ovat aiheuttaneet lisää kognitiivista dissonanssia. Olisin tämän kognitiivisen dissonanssin voinut ratkaista esimerkiksi jollakin seuraavista uskomusjärjestelmän muutoksilla:

1. Pitää jääräpäisesti kiinni vasemmistolaisesta työväenluokkaisesta uskomusjärjestelmästä ja käyttää vahvistusharhaa siihen, että kiistän kaiken tiedon, joka on ristiriidassa tämän uskomusjärjestelmän kanssa.
2. Hylätä kokonaan vanha vasemmistolainen uskomusjärjestelmä ja työväenluokkainen identiteettini. Alkaa leikkiä herra-luokan jäsentä ja äänestää jatkossa kokkeleita (Kokoomusta).
3. Hyväksyä, että vanha uskomusjärjestelmäni heijasti vain lapsuuteni kokemuksia, ja vähitellen muuttaa uskomusjärjestelmää ottamalla siihen aineksia keskiluokasta ja akateemisesti koulutetun ihmisen luonnontieteellisestä maailmankuvasta.

Valitsin kolmannen vaihtoehdon. En tietenkään valinnut sitä tietoisesti, vaan nyt psykologin koulutuksellani kykenen näkemään, että ratkaisin kognitiivisen dissonanssin näin. Useimpiin aikaisempaan uskomusjärjestelmääni kuuluneita uskomuksia (työttömyys johtuu kapitalistien ahneudesta tms), jotka olivat ristiriidassa uuden datan kanssa (miksi meillä on niin valtavasti ihmisiä, jotka jotenkin institutionalisoituvat ja tottuvat elämään sosiaalituilla) jouduin muuttamaan uudessa parannetussa uskomusjärjestelmässäni. Esimerkiksi: “Suomessa on liian helppo elää sosiaalituilla” (oikeistolainen näkemys), “mutta ihmiset eivät välttämättä ole laiskoja ja halua vain elää muiden rahoilla, vaan yksinkertaisesti työpaikkoja ei ole niin paljon” (perinteinen vasemmistolainen näkemys) “ja monet sosiaaliset (köyhyys) ja psykologiset (opittu avuttomuus) tekijät institutionalisoivat ihmisiä ja he turtuvat, eivätkä jaksa yrittää parantaa elinolosuhteitaan” (luonnontieteellinen näkökulma).

Nykyään minulla on enimmäkseen vasemmistolainen luonnontieteellinen maailmankuva, mutta olen viime vuosikymmenet yleensä äänestänyt vihreitä, ja “oikeistovihreitä” (kuten Atte Harjanne). Kokoomusta en voi äänestää (no, EU-vaaleissa äänestin kerran kenraalia, joka oli kokkelilistalla, mutta koin äänestäväni kenraalia hänen asiantuntemuksensa takia, mistä saattaa EU-parlamentissa olla apua tämän Venäjän hyökkäyssodan takia, enkä kokkelia).

Vanha auto. Jalasjärven museo / Finna.fi kokoelma. Lisenssi: CC BY-NC-ND 4.0.

Kysymys

Pohditaan tässä blogissa kysymystä: mikä on riittävä määrä rahaa?

Lyhyt vastaus

Tämä riippuu kahdesta asiasta. Ensinnäkin, mikä on absoluuttisesti minimimäärä rahaa, mitä tarvitset riittävään elämiseen. Toiseksi tämä riippuu psykologisista ja sosiaalisista uskomusjärjestelmistäsi.

Absoluuttinen rahamäärä

Käsitellään ensin helpompi ensimmäinen asia: absoluuttinen rahamäärä. Jos sinulla ei ole kuukausittain tarpeeksi rahaa, jotta voit maksaa perustarpeesi (vuokra, itsellesi ja lapsillesi ruokaa yms.), niin selvästikään sinulla ei ole “tarpeeksi rahaa.” Voit itse laskea perustoimeentulollesi tietyn absoluuttisen minimimäärän rahaa, jonka alla rahaa “ei ole tarpeeksi” ja jonka yläpuolella rahaa “on tarpeeksi” (ainakin perustarpeiden tyydyttämiseen). Tässä asiassa on tärkeää huomata: puhumme absoluuttisesta rahamäärästä, johon et voi vaikuttaa uskomusjärjestelmilläsi: rahaa joko on tai sitä ei ole riittävästi.

Uskomusjärjestelmät

Sitten siirrymme abstraktimpaan käsitykseen siitä, mikä on “riittävä määrä rahaa”. Kysymys liittyy keskeisesti henkilön uskomusjärjestelmiin.

Miten ihmiset keskimäärin pohtivat, mikä määrä rahaa on “tarpeeksi rahaa”. Suurin osa vastaa tähän kysymykseen vertaamalla itseään muihin. Aiheesta on olemassa teoria: Social Comparison Theory. Teorian keskeinen väittämä on:

Yksilöt arvioivat omaa arvoaan ja kykyjään vertaamalla itseään muihin.

Ihmiskoe

Olen suorittanut seuraavan ihmiskokeen muutamille ystävilleni. Olen lukenut koeasetelman joskus jostain kirjasta, mutta sitten harmillisesti unohtanut, mistä kirjasta. Ehkä päivitän tiedon tänne joskus, jos löydän kirjan uudestaan.

Koeasetelma menee näin. Eli kerron ystävälleni kahdesta valtiosta, A ja B, ja hänen pitää valita, kummassa valtiossa hän asuisi mieluummin.

Kummassakaan valtiossa ei ole merkittävästi rikollisuutta. Kummassakin valtiossa on sama laadukas ja maksuton terveydenhoitojärjestelmä, ja sama laadukas ja maksuton koulujärjestelmä. Muutenkin valtiot ovat lähes identtisiä toistensa kanssa, muussa kuin elintasossa. Valtiossa A on merkittävästi parempi elintaso kuin valtiossa B. Kummassakin valtiossa on sama valuutta, “raha”, josta käytetään lyhennettä “r” (esim. 2000r = 2000 yksikköä “rahaa”, raha on siis valuutta, kuten euro, dollari tai jeni). Kummassakin valtiossa kulutushyödykkeet (esim. matkapuhelin) maksavat saman määrän valuutassa “raha”. Kummassakaan valtiossa ei makseta veroja palkasta.

Valtio A: Valtion A keskimääräinen palkkataso on 20.000r. Valtion A kansalaiset ovat enimmäkseen erittäin vauraita. He viettävät palkallaan erittäin mukavaa elämää, ostavat paljon kulutushyödykkeitä (jokaisella on esim. kallis auto) ja matkustelevat kalliissa matkakohteissa. Sinun palkkatasosi valtiossa A olisi kuitenkin vain 10.000r (siis vain noin puolet siitä, mitä muut tienaavat). Sinäkin tulisit varsin hyvin toimeen palkallasi (hyvä asunto, rahaa hankkia kohtuuhintainen uusi auto, hyvä puhelin, tehdä kohtuullisia lomamatkoja…), mutta olet merkittävästi vähemmän varakas kuin kaikki naapurisi, työkaverisi, ystäväsi jne. (eli et esim. pystyisi tekemään yhtä kalliita lomamatkoja yms.).

Valtio B: Valtion B keskimääräinen palkkataso on vain 2.500r. Valtion B kansalaiset ovat enimmäkseen suhteellisen köyhiä. Rahaa on kyllä riittävästi vuokraan, ruokaan ja kaikkeen peruskuluttamiseen, mutta esimerkiksi uuden kohtuuhintaisenkin matkapuhelimen hankintaa varten joutuu säästämään pitkän ajan. Mitkään lomamatkat eivät ole mahdollisia. Sinun palkkatasosi valtiossa B olisi 5.000r (eli kaksi kertaa parempi, mitä muut tienaavat). Olisit siis selvästi vauraampi kuin kaikki naapurisi, työkaverisi, ystäväsi jne. Elämä sinulle olisi huomattavasti mukavampaa kuin heillä ja pystyisit jopa tekemään pieniä paikallisia lomamatkoja ja säästämään nopeammin kulutushyödykkeiden hankinnan (esim. kohtuuhintaisen puhelin saisit säästettyä nopeammin kuin kaverisi, voisit jopa säästää itsellesi jonkin käytetyn halvan auton).

Nyt kysymys. Kummassa maassa mieluummin asuisit? Ennen kuin vastaat, niin pohdi tarkkaan kumpaakin valtiota ja tilannettasi niissä.

Vastaukset

Ystävieni vastaukset hämmästyttävät minua joka kerta. Lähes poikkeuksetta valitaan valtio B.

Social Comparison Theory selittää valitun vastausvaihtoehdon hyvin: Yksilöt arvioivat omaa arvoaan ja kykyjään vertaamalla itseään muihin. Eli ihmiset vertaavat tilannettaan valtion sisällä muihin ihmisiin. Jos oma tilanne on selvästi huonompi kuin muilla valtion kansalaisilla, niin tämä on huono valtio elää. Jos oma tilanne on selvästi parempi kuin muilla valtion kansalaisilla, niin tämä on hyvä valtio elää. Kysynkin aina, miksi valtio B. Lähes tulkoon aina vastaus on, että ei haluaisi asua valtiossa A, jossa on selvästi köyhempi kuin muut.

Miksi tämä sitten hämmästyttää minua joka kerta? Lähestulkoon kukaan ei valitse valtiota A sen takia, että vertaisi omaa absoluuttista tilannettaan valtioiden A ja B välillä ja toteaisi, että valtiossa A minulla olisi kaksi kertaa enemmän absoluuttista rahaa käytössäni verrattuna valtioon B. Vaikka oma elintasoni olisi vain puolet siitä mitä ystävilläni, työkavereillani ja naapureillani on valtiossa A, niin minulla olisi kuitenkin absoluuttisesti kaksi kertaa parempi elintaso valtiossa A kuin valtiossa B (valtiossa A voisin hankkia kalliimman matkapuhelimen, kalliimman auton, tehdä kalliimpia lomamatkoja jne.).

Uskomusjärjestelmän vaikutus

Valittu valtio B liittyy mielestäni vahvasti ihmisen uskomusjärjestelmään. Sinulla saattaa olla vahva uskomusjärjestelmä, joka sanoo, että onnellisuus on suhteellista ja verrannollista muiden onnellisuuteen. Jos kaikilla naapureilla on hieno auto, niin koet tilanteen epämiellyttävänä, ja jossain välissä alat ajatella, että sinullakin pitää olla hieno auto. Tätä epämiellyttävää oloa ei välttämättä koeta tietoisella tasolla (“naapureilla on paremmat autot, minunkin pitää ostaa parempi auto”), vaan se koetaan tiedostomattomalla tasolla, jota ohjaa omat uskomusjärjestelmät (“oma auto alkaa olla aika vanha ja rämä, pitäisiköhän hankkia uusi auto?”) Eli uskomusjärjestelmä käskee ihmistä vertaamaan tilannettaan naapureihinsa. Uskomusjärjestelmä ja vertailun jälkeinen ristiriita vaatii jonkin ratkaisun. Ratkaisu on keksiä jokin selitys sille, miksi ei kannata enää ajaa vanhalla autolla (“Auto on jo aika vanha. Uusissa autoissa on paremmat turvaominaisuudet. On siis turvallisuuskysymys hankkia uusi auto.”). Kun selitys on keksitty, niin alkaa uuden auton hankinta (vaikka vanhalla autollakin olisi hyvin voinut ajaa vielä monta vuotta).

Mitä tästä kaikesta voi oppia?

Sen, että kannattaa tulla enemmän tietoiseksi uskomusjärjestelmistään. Itselläni on vuosikymmenet ollut vahva uskomusjärjestelmä, että haluan olla taloudellisesti niin riippumaton kuin mahdollista. Eli olen halunnut hankkia velattoman mukavan talon itselleni (mukavalla puutarhalla), koska jossain pitää asua, ja haluan asua mukavasti. Haluan omistaa riittävästi sijoitusvarallisuutta, että minun ei enää tarvitse tehdä töitä, jos en halua. Tämä uskomusjärjestelmä on vuosikymmenet ohjannut elämääni tähän suuntaan. En ole koskaan omistanut kallista työsuhdeautoa tai kallista omaa autoa, vaikka olisin voinut sellaisen hankkia (kun lapset olivat pieniä, minulla tosin oli muutama vuosi listan halvin työsuhdeauto, Nissan Micra, ei siis Audia - muuten minulla on aina ollut edullisia käytettyjä omia autoja). Kaikissa näissä taloudellisissa päätöksissäni (esim. en hanki kalliita autoja) olen pyrkinyt elämään uskomusjärjestelmäni mukaisesti: päästä taloudelliseen riippumattomuuteen. Eli en ole kehittänyt itselleni uskomusjärjestelmää, jossa minun pitää kilpailla työkavereideni ja naapureitteni kanssa siitä, että minulla on yhtä hyvä auto kuin heillä. Kilpailu naapureiden ja työkavereiden kanssa taloudellisen aseman näyttämisestä oli selvässä ristiriidassa tavoitteeni kanssa päästä taloudellisesti riippumattomaksi.

Nyt kun olen jo muutaman vuoden ollut taloudellisesti varsin riippumaton, ja voisin hankkiakin pihalleni kalliin auton, niin uskomusjärjestelmäni ohjaa minua pohtimaan k.o. hankinnan järkevyyttä. Eli edelleenkään uskomusjärjestelmääni ei kuulu, että hankin auton vain naapureitteni tai työtovereitteni takia saadakseni jonkinlaista sosiaalista arvostelua. Olen vapauttanut itseni tällaisista asioista. Tajuan, että kallis auto omilla kilometrimäärilläni (noin 1500 km / v) lähinnä keräisi pihallani ruostetta. Paljon järkevämpää on sijoittaa nämäkin rahat. Ja tulla vielä enemmän taloudellisesti riippumattomaksi.

Eli omia uskomusjärjestelmiään voi rakentaa siihen suuntaan, ettei tarvitse niin paljon ottaa huomioon muiden ajatuksia.

Oma vastaukseni

Kummassa maassa itse asuisin, valtiossa A vai valtiossa B?

Valtiossa B. Ja tämä vastaus on täysin irrationaalinen suhteessa tähän kirjoitukseeni. Vaikka olen koulutukseni puolesta tietoinen erilaisista psykologisista mekanismeista ja ymmärrän, että olisi absoluuttisessa rahamäärässä järkevämpää asua valtiossa A, niin itsekin kokisin epämiellyttävänä, että “kaikki muut ovat kaksi kertaa varakkaampia kuin minä itse.”

Sellainen ihminen on. Laumaeläin.

Risutalkoissa Ruostejärven mökillä 17.8.1970. Finlayson-kokoelma / Forssan museo / Finna.fi. Lisenssi: CC BY 4.0.

Vähentää tavaroita - miten tähän on tultu?

Jos yrittäisi selittää tavaroiden vähentämisen ideaa jollekin 1700-luvun suomalaiselle talonpojalle, niin hän pitäisi varmaankin ajatusta käsittämättömänä. Siihen aikaan ei ollut paljon tavaroita. Kaikki tavarat, jotka oli hankittu, oli jouduttu tekemään itse tai pitkän harkinnan jälkeen ostamaan kovalla työllä hankitulla rahalla. Mitään turhaa ei hankittu. Siis mitään pois heitettävääkään ei ollut.

Miten ihmeessä olemme nyt 1900-luvulla ja 2000-luvulla tulleet tähän tilanteeseen, että pitää olla jokin menetelmä, jolla vähentää tavaraa kodistaan? Tavaroita tuotetaan nykyään globaalissa mittakaavassa suunnattomia määriä ja per tavara tuotantokustannukset ja logistiset kustannukset on puristettu äärimmilleen mataliksi. Uusi kiinalainen verkkokauppa mainosti: “Osta kuin miljonääri!” Tähän on tultu. Ihmiset ostavat tavaroita ja vaatteita hetken mielijohteesta. Kuluttamisesta ja ostamisesta on tehty harrastus. Mennään kauppakeskukseen viettämään aikaan ja “ostelemaan”.

Olen tätä kuluttamisen ja tavaroiden ostamisen aihepiiriä käsitellyt jo aikaisemmissa blogeissani:

• Kannattaako ostaa tavaroita?
• Kuinka säästää rahaa?
• Korjaa vanhaa!
• Lopetin kuluttamisen

Jos olet lukenut aikaisemmat artikkelini aiheesta, niin varmaankin sinulle on jo käynyt selväksi, että itse ostan nykyään hyvin vähän tavaroita. Lisäksi pyrin korjaamaan ja kunnostamaan vanhoja tavaroita kuin että ostaisin vanhan tilalle uutta. Tällä tavalla voin omalla valinnallani hieman säästää rajallisia luonvarojamme ja tätä planeettaa, mutta myös valtavasti säästää rahaa. Rahat voi laittaa tuottamaan hallinnointikuluiltaan edullisiin etf-rahastoihin tekemään lisää rahaa. Rahalla voi sitten pitää paljon palkattomia lomia tai vaikka aloittaa eläkevuodet aikaisemmin. Meille jokaiselle on annettu vain rajallinen aika tällä planeetalla. Keskity tavaroiden ostamisen sijaan omaan aikaasi ja siihen, kuinka vapaasti voit aikasi käyttää.

Mutta jos sitä tavaraa nyt kuitenkin on kertynyt liikaa, niin turhasta tavarasta kannattaa luopua. Monille ihmisille on vaikea luopua tavaroistaan. Lopulta koti on täynnä kaikenlaista tavaraa ja vaatetta. Konmarittaminen on varsin hyvä menetelmä tavarasta luopumiseen.

Mitä on konmarittaminen?

Japanilainen Marie Kondo kehitti siivousmenetelmän, jota on alettu kutsua konmari-menetelmäksi. Konmari-menetelmän idean voisi tiivistää siten, että käyt asuntosi tavarat läpi kategoria kerrallaan. Esimerkiksi tiettynä päivänä päätät käydä läpi kaikki omistamasi kauluspaidat. Keräät kaikki kauluspaidat vaikka jollekin isolle pöydälle. Sitten käyt läpi jokaisen kauluspaidan erikseen. Ota ensimmäinen kauluspaita käteesi. Kokeile sitä päälle. Konmari-menetelmä sanoo, että tässä vaiheessa sinun täytyy kysyä itseltäsi: tuottaako tämä esine (tässä tapauksessa kauluspaita) minulle iloa? Jos esine ei tuota iloa, niin heitä se pois. Jos esine tuottaa iloa, niin säilytä se.

Eli konmarittamisen voisi tiivistää kahteen periaatteeseen:

1. Sen sijaan, että siivotaan jokin tietty paikka tai huone kerrallaan, käydään läpi tavarat kategorioittain.
2. Tavara pidetään tai siitä luovutaan sen perusteella, onko tavara hyödyllinen tai tuottaako se enää iloa.

Menetelmä on siinä mielessä nerokas, että sinun ei tarvitse ryhtyä mihinkään hillittömään siivousurakkaan, jota lykkäät päivästä ja viikosta toiseen. Aloita jostain pienestä. Sen sijaan, että päätät käydä läpi kaikki vaatteesi, niin käy läpi vain kauluspaitasi. Ja konmari antaa selkeän säännön, kannattaako tavara pitää vai heittää pois.

Miten olen itse konmarittanut tavaroitani?

Käytin konmari-menetelmää aika pitkälle juuri siten kuin edellä kuvailin. Kävin esimerkiksi läpi kaikki kauluspaitani. Ensin keräsin kaikki kauluspaitani ruokasalin isolle pöydälle. Päätin lajitella kauluspaidat kolmeen pinoon:

1. Kauluspaidat, jotka aion pitää.
2. Kauluspaidat, jotka aion ehkä pitää.
3. Kauluspaidat, jotka heitän pois.

Otin käsiini yhden kauluspaidan kerrallaan. Tein ensin yleissilmäyksen kauluspaitaan. Jos totesin, että en ole käyttänyt kauluspaitaa pitkään aikaan, niin kysyin itseltäni, miksi en ole käyttänyt sitä. Ehkä väri tai kuvio vain ei jostain syystä ole miellyttänyt? Tässä oli ensimmäinen päätös. Jos kauluspaidan ulkomuoto jotenkin ei miellyttänyt, niin se menee pois heitettävien pinoon.

Sitten kokeilin paitaa päälle. Jos paita oli vähänkin epäsopiva - pieni, suuri tai kinnasi jostain paikasta, niin paita laitettiin pois heitettävien pinoon. Jos paita väriltään ja muulta ulkomuodoltaan oli miellyttävä ja “lempipaita”, niin se pääsi ykköspinoon - eli pidettävien paitojen joukkoon. Jos hiemankin pohdin, että pitääkö paita vai ei, niin laitoin sen kakkospinoon, eli ehkä pidettävien paitojen pinoon.

Näin kävin läpi kaikki paidat. Ykköspinon paidat laitoin takaisin vaatekaappiin. Kolmospinon paidat laitoin jätesäkkiin. Kakkospinon paidat kävin vielä läpi uudestaan ja päätin, että pidän niistä vain pari. Pakotin vain itseni valitsemaan sieltä pari parasta paitaa ja heittämään loput paidat jätesäkkiin. Jätesäkin vein sitten UFF:n laatikkoon - toivottavasti paidat saivat sitä kautta jotain hyödyllisempää käyttöä.

Tällä tavalla kävin läpi muitakin vaatteitani ja tavaroitani. Omistamieni tavaroiden ja vaatteiden määrä väheni mukavasti. Tarvitsin säilytystilaa vähemmän. Vapautuneen säilytystilan annoin sitten vaimoni käyttöön, joka tarvitsee opettajana mm. opetusmateriaalilleen enemmän tilaa.

Kaapit

Voimaannuin tästä konmaritus-operaatiosta niin, että päätin sitten käydä läpi kaikki kaappini. Monissa kaapeissa oli paljon kaikenlaista ihme tavaraa, joita oli tullut jossain elämäntilanteessa ostettua, mutta joita ei enää oikeasti tarvinnut. Oivalsin, että yksi tilanhallinnan hyvä periaate olisi, että tavaroille on omat laatikkonsa. Tilasin Ikeasta ison määrän erikokoisia läpinäkyviä muovilaatikoita. Läpinäkyvissä muovilaatikoissa on se hyvä puoli, että näet laatikon sisälle ilman että sinun pitää ottaa laatikko pois kaapista.

Kävin sitten kaikki kaappini läpi. Otin kaapista yhden tavaran kerrallaan ja pohdin, että onko tällä tavaralla oikeasti enää mitään käyttöä. Jos päätin, ettei ole, niin tavara jätesäkkiin ja sorttiasemalle. Muussa tapauksessa laitetaan tavara oikeaan laatikkoon.

Minulla oli esimerkiksi ollut yhdessä kaapissa sikin sokin erilaisia lääkkeitä. Vatsalääkkeitä, särkylääkkeitä yms. Tarkistin kaikki lääkkeet erikseen. Vanhat lääkkeet vein apteekkiin pois heitettäväksi. Muut lääkkeet laitoin omiin laatikoihin per lääkekategoria. Laatikoihin teippasin nimikyltin: “Vatsalääkkeitä”, “Särkylääkkeitä” tms. Tällä tavalla kävin läpi kaikki tavarani. Jos tavaralle ei ollut käyttöä, niin se heitetään pois. Muussa tapauksessa tavara laitetaan tavaran kategorian mukaiseen laatikkoon. Jatkossa on helpompi löytää tavara, kun tietää, että se on oman kategoriansa laatikossa.

Oivalsin sitten, että vaatteetkin kannattaa kategorisoida samalla tavalla. Teinkin useamman laatikon, joihin järjestelin eri vaatteitani per kategoria. Alla on esimerkki näistä laatikoistani.

Vaatteita omissa kategorian mukaisissa laatikoissaan.

Yhteen kaappiin asensin lisäksi Ikeasta ostamani led-nauhan tuomaan valoa kaappiin. Minua oli tässä kaapissa aina ärsyttänyt, että pimeästä kaapista oli lähes mahdotonta etsiä mustia tietynlaisia sukkia, kun sukat olivat kaapin hyllytasolla sikin sokin. Nyt kaapissa on hyvä valo, ja sukat ovat siististi omissa laatikoissaan, ja laatikoissa on selkeät kategorian mukaiset omat nimilaput.

Muu siivoaminen

Kuriositeettina voisin mainita myös työkalupakin siivoamisen. En ollut siivonnut sitä varmaan moneen vuoteen. Sinne oli kertynyt kaikenlaista ihme roinaa erilaisista remonttiprojekteista. Tyhjensin työkalupakin ja pesin sen kunnolla. Kun työkalupakki oli kuivunut, niin laitoin työkalupakkiin vain sellaisia työkaluja ja ruuveja yms, joita ajattelin, että useimmiten työkalupakista tulee etsineeksi. Loput työkalut ja tavarat laitoin omille paikoilleen verstaaseeni.

Samalla tuli sitten siivottua myös verstas ja kaksi ulkovarastoa. Lisäksi ostin pihalle kaksi isoa muovilaatikkoa. Toisen lastenlasten leluille ja toisen puutarhatyökaluille. Nyt on tolkuttoman paljon mukavampi mennä etsimään jotain työkalua ulkovarastosta tai puutarhatyökalulaatikosta, kun kaikille tavaroille on oma paikkansa.

Harrastusten konmarittaminen

Konmaritusta voi soveltaa muuhunkin kuin tavaroihin ja vaatteisiin. Voit konmarittaa myös harrastuksiasi.

Harrastin nuorempana klassisen kitaran soittamista. Tajusin nyt viime vuosina, etten ole mikään kovin kummoinen kitaristi. Ei vaan ole lahjoja. Kovalla työllä tietysti opin soittamaan. Mutta oivalsin, että kitaran soittaminen ei varsinaisesti tuota minulle sellaista iloa kuin ehkä olin harrastuksen aloittaessani ajatellut. Lisäksi siihen meni aika paljon rahaa soittotuntien ottamisen muodossa. Olin myös ostanut kalliin Liikanen -konserttikitaran. Myin tuon kalliin konserttikitaran ja säilytin itselläni halvemman peruskitaran, jos joskus vielä innostun jotain soittamaan vaikka lastenlasten iloksi.

Omistin myös KTM Duke 390 -moottoripyörän. Moottoripyöräily oli joitakin kesiä hauska kesäharrastus. Mutta kun hankin koiran ja myöhemmin toisen, niin oivalsin, että tykkään itse asiassa enemmän samota luonnossa koirien kanssa kuin ajaa moottoripyörällä. Viime vuosien moottoripyöräily oli jäänyt johonkin tuhanteen kilometriin per kesä, jos sitäkään. Vaikka minulla omakotitalossa olisi ollut tilaa pitää moottoripyörää, niin siinä oli kuitenkin jonkin verran kustannuksia huoltojen ja vakuutusmaksujen muodossa. Lopulta pari kesää sitten myin moottoripyörän samaan liikkeeseen, josta sen olin joitakin vuosia aikaisemmin ostanut. Samalla sitten myin pois suurimman osan moottoripyörävaatteistani.

Vanhoja ammattikirjoja olen myös heittänyt pois, erityisesti jos kirja käsittelee jotain vanhaa teknologiaa, joka ei enää edes ole käytössä. Muuten olen ollut hellempi kirjojen kanssa, kun onneksi talossa jonkin verran on tilaa - ehkä näitä kirjoja tulee sitten eläkkeellä luettua. Ja tavaroitahan voi käydä läpi vaikka joka vuosi ja pyrkiä ainakin muutaman kirjan joka vuosi heittämään pois. Ostan hyvin vähän enää kirjoja - pyrin lainaamaan lukemani kirjat kirjastosta.

Miten tavaraa kuitenkin on kertynyt?

Pohdin, että miten itsellekin on tavaraa ja vaatteita kertynyt, vaikka olen kohtalaisen nuuka ihminen ja harkitsen yleensä ostoksiani. Olen vuosi vuodelta vaurastunut ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta aina muuttanut isompaan asuntoon, jonne kaikki edellisen asunnon tavarat ovat mahtuneet + uudet hankitut tavarat. Tällöin ei ole tullut eteen tilannetta, että olisi ollut pakko luopua tavaroista tai vaatteista tilanpuutteen takia.

Kerran muutin omakotitalosta tilapäisesti vuokralle pienempään rivitaloon. Silloin vein pari peräkärryllistä roinaa kaatopaikalle. Lopuille “tärkeämmille tavaroille”, jotka eivät mahtuneeet rivariin, hankin vuokravaraston. Kun taas muutin seuraavaan omakotitaloon, toin vuokravaraston tavarat uuteen taloon ja lopetin vuokravaraston vuokrasuhteen. Olin noin 5 vuodessa maksanut vuokraa noin 5000 euroa. Vuokravarastossa oli lautapelejä, kitara, nuotteja, vaatteita yms tavaroita, jotka kaikki olisin helposti ostanut uutena muutamalla sadalla eurolla. Käsittämätöntä. Tässä tuli hyvä opetus: älä koskaan hanki vuokravarastoa, vaan yksinkertaisesti vie ylimääräiset tavarat Sorttiasemalle ja arvokkaammat tavarat pyri myymään käytettynä. Voit säästyneillä rahoilla myöhemmin tilavammassa asunnossa ostaa kaiken takaisin, jos niin haluat. Ja luultavasti et edes halua.

Siivoamisen aloittaminen saattaa olla psyykkisesti vaikea prosessi. Selvästi tunnistan itsestäni 1960-luvun lapsen, joka kasvoi lapsuutensa selvästi niukemmissa oloissa ja tavaran pois heittäminen on henkisesti vaikeaa: Tämäkin tavara on maksanut rahaa. Olen joutunut käymään töissä ostaakseni tämän tavaran ja nyt heitän sen pois. Tarvitsisinko tätä tavaraa kuitenkin vielä? Tällaisten mietteiden kanssa kannattaa siivoaminen aloittaa kevyesti. Konmarittaminen on siihen hyvä menetelmä.

Miten elää jatkossa?

Olen jo vuosia sitten päättänyt, että en enää osta uusia vaatteita kuin kuluneiden tilalle. Minulla on esimerkiksi pukuja ja kauluspaitoja koko loppuelämäkseni. Kun ei enää osta vaatteita, kirjoja tai tavaroita, niin ei joudu sen ongelman eteen, että pitäisikö vähentää tavaran määrää kodissaan.

Yritän loppuelämäni ostaa mahdollisimman vähän yhtään mitään tavaraa. Rahaa jää tällöin enemmän esimerkiksi hyvän ruoan ostamiseen tai vapaa-ajan viettämiseen. Ja vaikka ei enää ostaisi tavaraa, niin on kuitenkin hyvä silloin tällöin käydä läpi tavaroitaan ja heittää pois tavara sieltä, toinen täältä - kunhan et osta mitään uutta tavaraa kaappejasi täyttämään. Tavaraa pitäisikin olla vain sen verran ja sillä tavalla hyvässä järjestyksessä, että kun avaat kaappisi, niin näet tavarasi ja vaatteesi kategorioittain järjestettynä siisteissä pinoissa tai laatikoissa kaapissa.

Ja luopumista on muutenkin hyvä harjoitella, ensin näin tavaroiden muodossa. Kun ihminen vanhenee, niin pitää oppia luopumaan niin monesta muustakin asiasta: terveydestään, rakkaista vanhemmistaan ja lopulta omasta elämästään. Kun oma aika tällä planeetalla loppuu, niin eipähän ole ainakaan perikunnalla tolkutonta urakkaa käydä läpi kaikenlaista vanhan ihmisen roinaa, kun on itse elämänsä lopussa pyrkinyt vähentämään tarvitsemansa tavarat minimiin.

Partion viimeinen mies asettaa ladulle miinan mahdollisen takaa-ajon sattuessa. Savukoski 2.4.1944. SA-kuva.

Sota on kauhea asia

Kun kirjoitan tätä blogiartikkelia, on Ukrainan sotaa käyty jo yli tuhat päivää, melkein kolme vuotta. Tuhat päivää Venäjän tekemää tuhoa, tappamista ja naisten raiskaamista toisen suvereenin maan rajojen sisällä. Venäjä on tehnyt käsittämättömiä sotarikoksia Ukrainassa. Yhtenä esimerkkinä Butšan verilöyly. Kirjoitin jo aikaisemmin artikkelin Sota on kauhea asia, jossa kerroin oman mielipiteeni Venäjän brutaalista hyökkäyssodasta. Olen edelleen samaa mieltä joka ikisen sanan kanssa, jonka tuohon juttuun puolitoista vuotta sitten kirjoitin. Mutta en olisi silloin arvannut, että sota, tuhoaminen, tappaminen ja raiskaaminen ja muut Venäjän sotarikokset tulisivat vielä jatkumaan ainakin seuraavan puolitoista vuotta.

Jos jotain tuosta Ukrainan sodasta suomalaisten on ollut hyvä oppia, niin se on tämä. Jos venäläiset sotilaat koskaan hyökkäävät Suomeen, niin meillä on edessä samanlainen barbaarilauman tekemä tuhoaminen, tappaminen, raiskaaminen ja muut hirvittävät sotarikokset kuin mitä venäläiset sotilaat ovat nyt Ukrainassa tehneet. Suomalaisten pitää varautua ja tehdä kaikkensa, että meillä on riittävä pelote, ettei näin koskaan tule käymään.

Nato

Suomi liittyi Natoon 4.4.2023. Tämän ansiosta olemme Naton artikla 5:n suojassa:

“Osapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että yhteen tai useampaan osapuoleen kohdistettu aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa katsotaan hyökkäykseksi kaikkia osapuolia vastaan…”

Tämä on vahva pelote Venäjän argressiota vastaan. Kuten kenraali Adolf Ehrnrooth sanoi:

“Ei koskaan enää yksin!”

Kenraalin toive toteutui: emme enää koskaan ole yksin kohtaamassa mahdollista Venäjän aggressiota.

Mutta tämä ei yksin riitä. Vaikka meillä on nykyään vahvat liittolaiset, niin koskaan ei saa unohtaa, että yli tuhannen kilometrin maaraja Venäjän kanssa on nimenomaan Suomella, ei meidän liittolaisillamme. Kun Venäjä alkaa toteuttaa aggressioitaan, niin Venäjän rajanaapurit tulevat kärsimään ensimmäisinä - tämän Ukraina on jo katkerasti oppinut. Suomen pitää tehdä kaikkensa Venäjän aggressioon varautumiseen, oli meillä sitten vahvoja liittolaisia tai ei.

Ottawan sopimus ja jalkaväkimiinat

Suomalaisilta poliitikoilta, erityisesti presidentti Haloselta, oli kammottava virhe ajaa Suomi Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen, johon Suomi liittyi vuonna 2012. Venäjä ei koskaan ole liittynyt tähän sopimukseen. Suomella on yli 1200 kilometriä maarajaa Venäjän kanssa. Putin varmasti hykerteli mielissään, kun tyhmät suomalaiset poliitikot ratifioivat Ottawan sopimuksen - venäläinen sotilas voisi rauhassa astella rajan yli ja itse miinoittaa haltuunsa ottamansa alueen omilla jalkaväkimiinoillaan.

Tämä tyhmyys ja virhe pitää nykyisten suomalaisten poliitikkojen välittömästi todeta ja korjata. Suomen pitää heti yksipuolisesti irtautua Ottawan sopimuksesta ja aloittaa suomalainen jalkaväkimiinojen massatuotanto. Ukrainan sota on osoittanut, että jalkaväkimiina on halpa ja tehokas pelote Venäjän aggressiota vastaan. Ja tositilanteessa jalkaväkimiinat pelastavat suomalaisia nuoria miehiä ja naisia, ettei Venäjän jalkaväki kykene tekemään jalkaväen ylivoimahyökkäyksiä niin helposti. Venäläisen sotilaan pitää pelko mielessään ottaa jokainen askel tällä puolen rajaa, lähteekö askeleen mukana jalka lentoon.

Puolustusteollisuus

Muutenkin maailma on muuttunut paljon epävarmemmaksi. Suomen pitää kehittää puolustusteollisuudestaan uusi viennin tukijalka tälle maalle. Samalla meillä olisi valmiina kotimainen kyky tuottaa miinoja, tykkejä, kuljetuskalustoa, raketteja panoksia yms. sotatarviketta omaan käyttöön, jos koskaan sellainen tilanne vastaan tulee, että sitä tarvitaan tämän maan puolustamiseen. Ja vaikka ei tarvittaisi, niin vahva sotatarviketeollisuus ison asevelvollisuuteen perustuvan armeijan (Suomella on reservissä melkein miljoona sotilasta) ja länsi-Euroopan suurimman tykistön kanssa muodostaa Putinille ja tuleville Venäjän diktaattoreille vahvan pelotteen siitä, kannattaako Suomeen ylipäätään hyökätä.

Keto-dieetti salaatti. Kuva: Kari Marttila.

Mitä on tapahtunut tähän mennessä?

Painoin alkuvuodesta 95 kiloa ja ymmärsin, että nyt on aika pudottaa painoa tai kohta painan sata kiloa. Ja sitten saan diabeteksen ja verenpainetaudin niin kuin moni ylipainoinen ikäluokkani ystävä ja sukulainen. Niinpä aloin pudottaa painoani. Metodiksi otin Insinöörin dieetin. Sinun kannattaa lukea ensin tuo artikkeli.

Insinöörin dieetti perustuu kaloreiden tarkkaan laskemiseen. Tällä metodilla pudotinkin keväällä painoa 95 kilosta 90 kiloon. Mutta. Kaloreiden laskeminen on pirun tylsää pidemmällä aikavälillä. Jossain välissä vain kyllästyin lisäämään appikseen joka ikisen ruokailun. Mutta onneksi olin kuitenkin Insinöörin dieetin yhteydessä oppinut syömään enemmän salaatteja ja keittoja, joten painoni pysyi uudessa lukemassa noin 90 kiloa. Tosin kesällä olin 3,5 kuukautta kesälomalla (vietän aina pitkiä kesälomia) ja tuli syötyä paljon erilaisissa buffet-ravintoloissa. Erityinen suosikkini on Luckiefun’s ravintolaketju, jonka alkukeittona nautittava kalakeitto on todella käsittämättömän hyvää. Ja hyvää ovat ravintolan sushitkin. Lisäksi veljen mökillä tuli syötyä paljon suvun yhteisellä mökkiviikolla - veli on erittäin hyvä kokki. Ja niinpä painoi nousi pari kiloa elokuun loppuun mennessä.

Uusi yritys

Palasin syyskuussa töihin ja samalla päätin laittaa itseni kuriin: jatkossa vain salaatteja ja keittoja. Pituuteni on 180 cm ja painoni on nyt tätä kirjoitettaessa marraskuussa 2024 noin 88 kg. Painoindeksini (BMI) on nyt noin 27, eli olen edelleen ylipainoinen. Päätin, että yritän jatkaa tätä laihdutusoperaatiota ja uuden ruokailutavan oppimista, että pääsen BMI-arvon 25 alle (BMI 25 on normaalipainon raja).

Olisin voinut taas aloittaa kalorien laskemisen. Tiesin, että menetelmä toimii, jos kurinalaisesti merkitsee appikseen kaikki kalorit ja pitää huolen, että vuorokauden kalorimäärä on koko ajan vähemmän kuin mitä elimistö kuluttaa. Mutta tiesin myös, että menetelmä on tylsä. Pohdin, voisinko keksiä jonkin yksinkertaisemman menetelmän.

Mitä on keto-dieetti?

Apuun tuli jälleen kerran erinomainen Koodiklinikka-slack. Sen #hyvinvointi kanavalla kyselin, mitä muita keinoja on laihduttaa kuin laskea kaloreita. Minulle suositeltiin niin sanottua keto-dieettiä.

Keto-dieetti (tai: ketogeeninen ruokavalio) on ruokavalio, joka keskittyy vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Koska hiilihydraatteja pitäisi syödä niin vähän kuin mahdollista (minulle kerrottiin, että max 40 g / vrk), niin suurin osa ruuasta pitäisi olla proteiinia ja rasvaa. Keto-dieetin tavoitteena on saada keho tilaan, jota kutsutaan ketoosiksi, jossa se polttaa rasvaa energiana hiilihydraattien sijaan. Ideana on siis polttaa nopeammin rasvaa ja siten nopeammin laihtua.

Miten itse sovellan keto-dieettiä?

Huomasin aika pian, että pitää olla todella tarkka syömisestään, jos haluaa syödä vuorokaudessa alle 40 g:aa hiilihydraatteja. Se on todella vähän. Jos haluaa syödä esim. kasviksia, niin 40 grammaa tulee tosi nopeasti vastaan. Siksi en varsinaisesti noudata tiukkaa keto-dieettiä, vaan omaa sovellettua keto-dieettiä. Ehkä sitä pikemminkin kannattaisi kutsua vähähiilihydraattiseksi ruokavalioksi.

Oman nykyisen dieettini voisi tiivistää näihin kolmeen kohtaan:

1. Vähähiilihydraattinen ravinto. Hiilihydraatteja noin 40 - 70 g / päivä. Syön paljon kasviksia ja pyrin syömään kasvisten kanssa usein kalaa tai kanaa.
2. Neljän tunnin aikaikkuna ruokailulle (klo 19 - 23). Tämä auttaa siihen, että elimistö kuluttaa yön/päivän aikana vähät hiilihydraatit ja elimistö käyttää rasvanpolttoa energian tuottamiseen. Tämä on yksi sovellus ns. intermittent fasting -dieetistä, tarkkaan ottaen sen Time-restricted eating -muoto.
3. Kalorimäärän rajoittaminen noin max 1800 kcal / päivä. Lasken vielä toistaiseksi kaloreita Insinöörin dieetti -blogissani mainitsemallani FatSecret-appiksella.

Eli tämän dieetin voisi ajatella perustuvan osittain keto-dieettiin siinä mielessä, että pyrin syömään kohtalaisen vähän hiilihydraatteja (vaikkakaan en ole niin tiukka kuin varsinaisessa keto-dieetissä pitäisi olla). Vähähiilihydraattinen ruoka ja paasto klo 23 - 19 (yhteensä 20 tuntia) luultavasti auttaa rasvanpoltossa. Tähän lisäksi se, ettei syö enempää kuin noin 1800 kcal per vuorokausi, mikä on suurin piirtein ikäiseni ja kokoiseni miehen perusaineenvaihdunnan (BMR) taso. Oman energiatarpeensa voi laskea esim. Sydänliiton energialaskurilla. Oma energiatarpeeni on laskurin mukaan noin 2500 kcal/vrk. Eli jos syön vain 1800 kcal/vrk ja energiatarpeeni on noin 2500 kcal/vrk, niin tästä tulee päivittäinen noin 700 kcal/vrk vaje (2500 kcal - 1800 kcal = 700 kcal). Kilo rasvaa sisältää noin 7000 kcal:a. Eli kylmän matemaattisesti tällä dieetillä pitäisi tulla kymmenessä päivässä noin 7000 kcal:a energiavaje (10 x 700 kcal = 7000 kcal). Eli tällöin aina noin kymmenen päivän välein pitäisi ihmisen laihtua yhden kilogramman (koska kilo rasvaa sisältää noin 7000 kcal:a). Ja tämä siis pelkästään energiavajeen ansiosta. Lisäksi tulee vielä mahdollinen keto-vaikutus kohdista 1-2.

Alla näkyy esimerkki yhden päivän makroista. Kuten kuvasta näkee, niin hiilihydraatteja tuli nautittua varsin maltillisesti (55 g) - lähinnä se, mitä erilaisista kasviksista (parsakaali, kukkakaali, tomaatti, avokado…) päivän aikana tuli.

FatSecret-appiksen päivän makro-raportti.

Kuvasta muuten näkee myös sen, että päivän kokonaiskalorit menivät yli määrittelemäni rajan 1800 kcal/vrk. Dieetin kanssa ei kannata olla liian tarkka. Välillä menee yli, välillä ali. Välillä on tapaaminen ystävien kanssa ja en pahemmin murehdi, mitä syön ja juon. Tärkeintä on pitää huoli siitä, että suurin osa päivistä menee kohtalaisen hyvin dieetin rajojen mukaan.

Onko tämä dieetti vaikeaa?

Ei varsinaisesti. Olen jutellut tästä dieetistä joidenkin ystävieni kanssa, ja monet ovat kauhistelleet lähinnä tuota kohdan #2 neljän tunnin aikaikkunaa - miten voit olla syömättä koko päivän? Eikö ole kauhea nälkä? Eikö heikota?

Ei varsinaisesti. Ilmeisesti ketoosin yksi idea on juuri se, ettei varsinaisesti tunne nälän tunnetta. Olen muutenkin aina syönyt lounaan varsin myöhään, noin klo 15. Ei ollut kummoinen muutos siirtää ensimmäistä ateriaa vielä 4 tuntia myöhemmäksi, klo 19:aan. Lähinnä tässä dieetissä rasittavinta on noiden aterioiden tallentaminen FatSecret-appikseen, mutta siinäkin olen tullut nopeammaksi (appikseen voi tallentaa usein syömiään ateriakokonaisuuksia valmiiksi). Kun alan lähestyä lopullista tavoitepainoani ja opin mututuntumalla, kuinka paljon kaloreita mikäkin ruokailu sisältää, saatan lopettaa tuon tylsän ruokien punnitsemisen ja merkitsemisen FatSecret-appikseen. Tuon FatSecret-appiksen suurin arvo lienee se, että sen kanssa on oppinut koko loppuelämäksi uutta ruokavaliota - kuinka paljon kaloreita missäkin ruuassa on ja mitä makroaineita.

Miten päivä sitten menee? Aamulla juon vain kahvin. Laitan kahviin hieman kauramaitoa. Päivällä keitän kupin teetä. Noin klo 16 teen toisen kupin kahvia Aeropressilla ja laitan siihen hieman kauramaitoa. Syön päivän ensimmäisen aterian noin klo 19. Blogin kuvassa on esimerkki tällaisesta ateriasta. Ostin airfryer-laitteen ja se onkin ollut mainio ostos. Airfryerillä saa tehtyä tosi kivoja kasvis-annoksia varsin helposti: pilkon kasvikset airfryeriin ja vartin päästä kasvikset ovat valmiita. Olen airfryerillä tehnyt lisäksi mm. muikkuja.

Ruokailun jälkeen menen kellariin tekemään päivän treenin. Treenin jälkeen saunon ja vilvoittelen takkahuoneen sohvalla. Vilvoittelujuomana minulla oli aikaisemmin alkoholiton olut, mutta nyt dieetin ajaksi olen vaihtanut sen veteen. Tämän jälkeen seuraa päivän toinen ateria. Se on usein proteiinipitoisempi kuin edellinen ateria: esim. grillattua kanaa, kananmuna yms. Sänkyyn saatan naposteluksi ottaa vielä pähkinöitä ja mukin, johon laitan pakastettuja punaherukoita, kreikkalaista jugurttia ja hampunsiemeniä.

Kun syö vasta illalla, niin ei tule koko vuorokauden aikana syötyä niin paljon, koska kun syö vain 4 tunnin aikaikkunassa illalla, niin tulee kylläiseksi kohtuullisella ravinnolla. Eli tuo max 1800 kcal / päivä on varsin helppo pitää. Vähähiilihydraattinen ruokavaliokin on varsin helppo pitää - saa syödä paljon hyvää kanaa ja kalaa, ja lisukkeeksi kasviksia.

Muutoksia

Olen jo nyt noin 7 kg:n painon pudottamisen jälkeen havainnut joitakin selviä muutoksia. Listataanpa niitä tässä. Koodit tarkoittavat: P = positiivinen muutos, N = negatiivinen muutos, Z = neutraali muutos.

• Z: Voi saunoa pidempään.
• N: Palelee herkemmin.
• P: Voi sitoa kengännauhat niin, ettei vatsaa purista.
• P: Kahdenkymmenen vuoden aamuripuli loppui.
• P: Verenpaine on parempi.
• P: Perinteinen kaamosmasennus ei ole alkanut.
• P: On energisempi olo. Asiat kiinnostavat enemmän (liittyy edelliseen).
• N: Heräilee enemmän öisin.
• P: Vaimo kehuu hoikemmaksi.
• P: Jaksaa hölkätä pidempään.
• P: Kellaritreenissa ei ole pitkään aikaan puristanut sydäntä. Tuntuu, että jaksaisi treenata hieman kovemmin.
• P: On kivempi fiilis, että on alkanut ottaa enemmän kontrollia terveydestään.
• P: Voi käyttää vaatteita, jotka puristivat aikaisemmin.
• N: Tekee mieli syödä hapankorppua, mutta ei voi.

Näistä muutoksista arvostan itse eniten sitä, että verenpaine on normalisoitunut. Minulla oli vuoden vaihteessa verenpaine noin 135-145/85-95. Nyt verenpaine on noin välillä 117-133/77-83. Eli verenpaine on selvästi parantunut. Tämä on hyvä asia, koska korkea verenpaine vaurioittaa verisuonia, sydäntä, munuaisia ja aivoja.

Lisäksi arvostan sitä, että perinteinen syksyn kaamosmasennus ei ole alkanut. Olen alkanut epäillä, että hiilihydraattien syöminen on ylläpitänyt elimistössä jonkinlaista matala-asteista tulehdusta, joka on aiheuttanut vireystilan laskua, ripulia yms. oireita. Ainoat negatiiviset asiat, ovat palelemisen lisääntyminen ja yöheräily. Palelemisen voi helposti ratkaista sillä, että nukkuu paksummilla pyjamilla. Mutta yöheräily on epämiellyttävää. Herään välillä klo 3 yöllä ja en saa helposti uudestaan unta. Aikaisemmin olisin mennyt keittiöön ja syönyt 4-5 hapankorppua, lueskellut uutisia, ja olisi alkanut nopeasti nukuttamaan uudestaan - luulen, että verensokeri heilahtaa hiilihydraateista ja tämä saa aikaan unettavan vaikutuksen.

Missä nyt mennään?

Alla näkyy tämän vuoden painon kehittymiseni. Tärkeä viiva on paksu sininen viiva, joka näyttää painon kehittymisen ns. kymmenen päivän liukuvan keskiarvon.

Kari Marttilan paino-graafi 2024.

Graafista näkee, että alkuvuoden kalorien laskeminen tehosi painon kehittymiseen varsin hyvin. Sitten graafista näkee, kun kyllästyin laskemaan kaloreita ja aloitin 3,5 kk kesälomani ja aloin syödä buffet-ravintoloissa, enkä jaksanut aamuisin punnita painoani. Ja noin päivästä 225 lähtien palasin töihin, aloin syödä salaatteja ja keittoja ja lopulta aloitin tässä blogissa kerrotun keto-dieetiin - paino lähti laskuun.

Seuraava blogi-juttu

Minulla on pitkän ajan tavoitteena saada paino noin 78 kg:aan. Tällöin olisin BMI-indeksin mukaan ns. “normaalipainoinen”. Kun/jos saavutan tämän tavoitteen, niin voin kirjoittaa koko dieetti-matkasta uuden blogijutun. Siinä jutussa voin myös kertoa, miten aion loppuelämäni pitää huolen siitä, ettei paino taas pääse nousemaan yli 80 kg:n.

Lampaankääpiä. Kuva: Kari Marttila.

Olen kohtalaisen innokas sienestäjä

Olen kohtalaisen innokas sienestäjä (ks. edellinen blogini: Suppilovahverokausi on nyt). Innokas siinä mielessä, että loppukesästä ja syksyisin minulle tulee kova halu päästä samoamaan metsiä sieniä etsimään. Sienien etsiminen on jotenkin todella rentouttavaa ja hauskaa. On upeaa kokea olevansa terve ja patikoida tuntikausia metsässä luontoa ihaillen. Ja samalla patikointiin yhdistyy hauska aarteen metsästys: sienet.

Kohtalaisen innokas siinä mielessä, että toisin kuin esimerkiksi äitini, joka kerää kaikenlaisia sieniä, niin itse olen varsin valikoiva ja kerään vain tiettyjä sieniä: tatteja (mikään tatti ei ole myrkyllinen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka ovat Suomessa harvinaisia), suppilovahveroita, lampaankääpiä ja kantarelleja. Lisäksi saatan poimia muutamaa muuta helposti tunnistettavaa sientä, kuten vaaleaorakasta. Tämä nirsoiluni keräämieni sienten kohdalla johtuu lähinnä kahdesta syystä. Tunnistan huonosti haperoita ja rouskuja, joten jätän nämä sienet metsään (kerää vain sieniä, jotka tunnistat varmasti syötäviksi!) Toinen syy on se, että monet rouskut pitää ryöpätä - aikaisemmin mainitsemani sienet voi heittää pannulle sellaisenaan ja paistaa ne muutamassa minuutissa herkulliseksi ateriaksi.

Lampaankääpä

Kuten suppilovahverokin niin lampaankääpä on hyvä aloittelijan sieni. Se on helppo tunnistaa erikoisen muotonsa ja värinsä takia, ja sen näköislajit (esim. typäskääpä) eivät ole myrkyllisiä. Lampaankääpä kasvaa usein pienenä rykelmänä, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Lisäksi jos näet lampaankäävän, niin lähes varmasti lähistöllä on muitakin lampaankääpiä.

Lampaankäävässä on usein toukanreikiä ja toukkia. Itse perkaan lampaankäävistä vain keltaisiksi muuttuneet kohdat, mutta otan mukaan lampaankäävän, joka muuten saattaa näyttää melko reikäiseltäkin. Toukathan kuolevat, kun ne paistaa, ja sinänsä ne eivät ole vaarallisia syödä. Tuleepahan ylimääräistä proteiinia sienten ohella.

Mistä löytää lampaankääpiä?

Jos näen metsässä vanhan kuusikkorinteen, niin käyn katsomassa, millaista aluskasvillisuus on. Jos aluskasvillisuus on sammaleista, niin tämä on hyvä merkki siitä, että rinteeltä saattaa löytyä lampaankääpiä. Erityisen hyviä kohteita ovat kuusikkorinteet, jotka ovat jonkin vesistön äärellä. Ilmeisesti vesistöstä tuleva kosteus tiivistyy rinteessä ja saa lampaankäävät kasvamaan. Tosin olen löytänyt lampaankääpiä varsin kuivastakin Helsingin keskuspuistosta. Siinä mielessä lampaankääpä on hyvä sieni, että sitä on melko helppo löytää, toisin kuin esimerkiksi kantarellia, jota en ole pääkaupunkiseudun metsistä löytänyt runsain määrin, vaikka olen kovasti yrittänyt erilaisia koivikkoja samota ja kantarelleja etsiä.

Pääkaupunkiseudulla parhaat lampaankääpämaastot löytyvät Nuuksiosta, Sipoonkorvesta ja Luukista. Pohjois-Espoossa on paljon järviä ja lampia ja näiden viereisiltä kuusikkorinteiltä löytyy helposti lampaankääpiä.

Mitä lampaankäävistä voi valmistaa?

Olen tätä blogia kirjoittaessani löytänyt nyt joka päivä lampaankääpiä noin viikon ajan - ja myös syönyt joka päivä lampaankääpiä. Valmistan usein tällaisen aterian:

• Keitä perunoita. Samalla kun perunat kypsyvät, niin valmista lampaankääpäpaistos.
• Pilko lampaankäävät (ja muitakin sieniä, joista haluat tehdä paistoksen - kantarelli on hyvä seuralainen, koska molemmat ovat sopivasti kuivia sieniä).
• Pilko sienten seuraksi kasviksia, esimerkiksi punasipulia, porkkanoita, parsakaalia ja kukkakaalia.
• Paista sienet rypsiöljyssä.
• Lisää kasvikset paistinpannuun ja paista ne sienten kanssa.
• Mausta haluamallasi tavalla. Itse laitan sekaan mustapippuria ja valkopippuria ja hieman soijaa. Chilikastiketta tai muuta voimasta maustetta en laita, että sienten oma hento maku ei peity liikaa.
• Kun paistos on valmis, niin perunatkin ovat jo sopivasti kypsyneet. Herkkupäivällinen on valmis!

En siis laita paistokseen esimerkiksi kermaa, kuten olen huomannut joidenkin kokkien tekevän lampaankääpäkastikkeen kanssa. Sen sijaan laitan paistinpannuun melko reippaasti rypsiöljyä.

Lampaankääpä-kantarelli -ateria. Kuva: Kari Marttila.

Sienten kerääminen on siinäkin mielessä tosi hauskaa, että voit kotona valmistaa löytämistäsi sienistä tosi edullisesti gurmee-aterian, joka maksaisi hyvässä ravintolassa melkoisesti.

Lampaankäävän säilöminen

En ole kokeillut kuivattaa lampaankääpää, koska olen lukenut, että siitä tulee kuivattaessa kova. Mutta olen pakastanut ylimääräiset lampaankäävät, jotka olen arvioinut, että en ehdi syödä muutaman päivän sisällä. Jääkaapissa olen saattanut säilyttää lampaankääpää viisikin päivää ja mielestäni se on vielä ollut hyvää paistettuna.

Sienten kerääminen ja luontokokemus

Parhaimmillaan sienten kerääminen on upea luontokokemus, joka kannattaa kokea ystävien tai sukulaisten kanssa. Olen muutaman sieniretken tehnyt äitini ja jonkun lapseni kanssa. On ollut hauskaa kolmen sukupolven kesken käydä etsimässä sieniä. Äitini, joka tuntee paljon sieniä, on samalla voinut siirtää sienitietouttaan seuraavalle sukupolvelle.

Onko sienten kerääminen turvallista?

Lyhyt vastaus: on. Mutta tietysti luonnossa jonkin verran vaanii vaaroja, jotka pitää tiedostaa. Ensimmäinen sääntö tietysti on, että pitää poimia vain ne sienet, jotka täysin varmasti tunnistaa ruokasieneksi.

Nykyään suurin vaara luonnossa on sen pienemmissä eläimissä - punkeissa. Puutiainen levittää borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta, jotka ovat vakavia tauteja, jos sellaisen saa. Mutta tämän takia ei kannata jättää menemättä luontoon. Voit torjua punkkeja pukeutumalla pitkiin housuihin ja laittamalla housunpuntit sukkien alle - kotona voit sitten laittaa vaatteet pyykkiin ja pestä ne pesukoneessa 60 asteessa. Itse en halua hikoilla luonnossa pitkissä housuissa vaan käytän shortseja. Jos poikkean pitkän heinikon yli, niin polulle päästessäni tarkistan nopeasti jalkani, näkyykö niissä punkkeja. Lisäksi tietysti kotona tarkistan tarkemmin jalat ja kädet ja muun vartalon punkkien varalta. Koskaan en ole löytänyt ihostani kiinni olevaa punkkia.

Muut vaarat luonnossa ovat aika marginaalisia, mutta tänä kesänä on ollut pari läheltä piti tilannetta. Toinen liittyi tilanteeseen, jossa sienimetsällä mukanani ollut kääpiösnautseri Murre nuuhki maassa ollutta koloa ja yhtäkkiä uikahti. Samalla näin, kuinka kolosta tulvi parvi ampiaisia. Lähdin koiran kanssa juoksemaan vauhdilla pakoon ja juostessani tunsin, että sain pari pistoa käteen ja yhden jalkaan. Huiskin juostessani ampiaiset pois ja riittävän välimatkan päässä tarkistin Murren, että onko hän ok. Minua on ennenkin pistänyt ampiainen, joten en pelännyt anafylaktista reaktiota, mutta koskaan en ollut saanut samaan aikaan useampaa ampiaisenpistoa. Pari tuntia kättä ja jalkaa kuumotti ja särki ja tunsin elimistössä hieman omituista tunnetta, mutta ei sen pahempaa. Tietysti tilanne olisi voinut olla pahakin, jos olisin sattunut kaatumaan pesän lähelle, tai esimerkiksi koiran naru olisi juuttunut jumiin johonkin kantoon pesän lähelle. Onneksi sen pahempaa ei kuitenkaan käynyt.

Ja sitten tietysti voit vahingossa astua tällaisen veitikan päälle, kuten itse meinasin tehdä pari päivää sitten Sipoonkorvessa:

Kyy. Kuva: Kari Marttila.

Kyy lämmitteli polulla auringossa. Onneksi jotenkin vaisto yhtäkkiä sanoi: “Pysähdy!” Kyyhän se oli. Otin siitä muistoksi kuvan, kun se lähti luikertelemaan metsään. Kaunis eläin. Eikä sinänsä vaarallinen, jos et vahingossa astu päälle. Tämän kohtaamisen jälkeen kyllä jonkin aikaa katsoin aikaisempaa tarkkaavaisemmin polkua ja saatoin säikähtää jotain kiemuraista kuivunutta oksaa polulla. Mutta vähitellen taas alkoi liikkumaan ryteiköissä varsin rohkeasti. Melkoista epäonnea vaatii, jos kyyn päälle astuu. Olen patikoinut Helsingin keskuspuistossa varmaan 15 vuotta ja muistaakseni en ole koskaan edes nähnyt kyytä. Tosin tänä kesänä olen kahdella sieniretkellä nähnyt kyyn Sipoonkorvessa.

Pelikorttipakka. Vankilamuseon kokoelma / Suomen kansallismuseo / Finna.fi. Lisenssi: CC BY 4.0.

Veikkauskratia

Luin Senja Larsenin erinomaisen kirjan Veikkauskratia. Olin jo aikaisemmin seurannut Veikkauksen ympärillä käytyä keskustelua esimerkiksi Rahapodin eri jaksoista (mm. Veikkaus ja peliriippuvuuden anatomia ja Veikkaukselle taloustieteen Nobel). Veikkauskratia-kirja avasi lopullisesti silmäni: Veikkauksen rahapelikoneet ovat yhteiskuntamme syöpä.

Veikkaus

Suosittelen Seija Larsenin kirjan lukemista jokaiselle, joka haluaa tarkemmin tutustua tähän yhteiskuntaamme pesiytyneeseen peliriippuvuussairauden ja rahan vastenmieliseen liittoon.

Veikkauksen tarina on karsea. Olemme luoneet yhteiskuntaan valtionyhtiön, joka sairastuttaa ihmisiä peliriippuvaisiksi. Veikkauksen monopolia perustellaan “pelihaittojen vähentämisellä”, mutta peliriippuvaiset ovat “Veikkauksen parhaita asiakkaita.”

Peliriippuvuus on sairaus

Peliriippuvuus on samankaltainen addiktio ja sairaus, kuten alkoholismi tai huumeiden väärinkäyttö: peliriippuvaisen on pakko pelata ja lopulta tuhlata kaikki rahansa. Kirjan mukaan Suomessa on noin 100.000 peliriippuvaista. Kun mukaan otetaan lähiomaiset, ongelma koskee satoja tuhansia suomalaisia.

Veikkaus yrittää luoda itsestään hyvän mielen imagoa: “Suomalainen voittaa aina.” Tosiasiassa järjestötoimintaan tilitetyt rahat ovat verirahaa, jotka on revitty peliriippuvaisten, työttömien, pienituloisten eläkeläisten, pitkäaikaissairaiden ja mielenterveyspotilaiden vähistä rahoista. Veikkaus on tuhonnut tuhansien suomalaisten elämän aiheuttamalla peliriippuvaisen pikavippikierteen ja lopulta luottotietojen menettämisen, ulosoton ja pahimmassa tapauksessa rikoskierteen, psyykkisen sairauden tai jopa itsemurhan.

Kirjassa on monia tarinoita peliriippuvaisten helvetistä. Tällaisia verirahojako järjestöt haluavat ottaa vastaan? Voit myös lukea ja katsoa netistä näitä tarinoita, esimerkiksi Peliriippuvuus johti itsemurhaan.

Suomalainen voittaa aina - vai voittaako?

Veikkauksen motto “suomalainen voittaa aina” on groteski. Veikkaus saa rahansa uhkapelaamisesta, josta iso osa tulee sairailta peliriippuvaisilta ihmisiltä. Veikkaus on viime vuosina tulouttanut uhkapelaamisesta saamiaan verirahoja noin miljardin verran “hyväntekeväisyysjärjestöille.” Mutta mistään emme näe, mikä on noin 100.000 rahapeliriippuvaisen ja heidän perheidensä aiheuttama kustannus yhteiskunnalle - hyvin mahdollisesti paljon enemmän kuin miljardi euroa. Tästä näkökulmasta minun on mahdotonta uskoa Veikkauksen mottoa “suomalainen voittaa aina.” Taitaa pikemminkin olla niin, että tässä tapauksessa “suomalainen häviää aina.” Ainakin nuo noin 100.000 peliriippuvaista ja heidän perheensä. Ja muut suomalaiset, joiden verovaroista kustannetaan näiden tuhoutuneiden suomalaisten perheiden taloudelliset, sosiaaliset ja terveyteen liittyvät ongelmat.

Veikkausperhe

Kirjassa kuvataan hyvin, miten Veikkaus on onnistunut luomaan “Veikkausperheen”, jonka muodostavat Veikkaus, poliitikot ja Veikkauksen rahaa vastaanottavat “hyväntekeväisyysjärjestöt.” Nämä “hyväntekeväisyysjärjestöt” ummistavat silmänsä siltä tosiasialta, että heidän saamansa rahat on revitty pienituloisilta sairailta peliriippuvaisilta ihmisiltä, joilla ei muutenkaan olisi varaa tuhlata vähiä rahojaan. Veikkauksen hallintoneuvostossa valvomassa Veikkauksen toimintaa (mm. peliriippuvuuden vähentämistä) on poliitikkoja ja näiden “hyväntekeväisyysjärjestöjen” edustajia, jotka hyötyvät Veikkauksen toiminnasta. Nämä poliitikot ja edunsaajat eivät halua Veikkauksen rahahanojen pienentymistä ja siten näiden ihmisten tosiasiallisessa intressissä ei tietenkään ole pelihaittojen todellinen ehkäisy (koska suurilla summilla pelaavat peliriippuvaiset ovat Veikkauksen parhaita asiakkaita).

Lisäksi on vielä henkilökohtainen syy olla Veikkauksen hallintoneuvostossa: Veikkauskratia-kirjan mukaan Veikkaus maksoi vuonna 2020 hallintoneuvostolleen palkkioita yli 92.000 euroa.

Rahapelihaittoja tutkitaan Suomessa, mutta - yllätys, yllätys - näiden tutkimusten rahoittajana toimii usein Veikkaus. Veikkauskratia-kirjan mukaan tutkijat eivät uskalla tutkimustuloksissaan kovinkaan paljon poiketa virallisesta rahapelihaittalinjasta, koska jatkossa tutkimusmäärärahat saattaisivat hyvinkin olla vaarassa.

Toinen epäterve piirre on median ja Veikkauksen välillä. Veikkauksen pitäisi ehkäistä peliriippuvuutta, mutta sillä on yksi Suomen suurimmista markkinointibudjeteista. Suomalainen mediakenttä ei tietenkään halua ärsyttää millään peliriippuvuudesta kertovilla jutuillaan valtavan markkinointibudjetin omaavaa tärkeää asiakastaan.

Rahapelikoneet

Rahapelikoneita on korostetusti köyhimmillä asuinalueilla. Eniten pelaavat juuri köyhät ihmiset, joilla nimenomaan ei olisi varaa menettää rahaa: työttömät, pienituloiset eläkeläiset, pitkäaikaissairaat, mielenterveyspotilaat.

Tiesitkö, että hyvin harvassa muussa maassa rahapelikoneita on sallittua pitää tavallisissa kaupoissa? Monissa muissa maissa rahapelikoneet täytyy pitää erillisissä kasinoissa, joiden sisäänpääsyyn on tiukat ikärajat. Lisäksi monissa maissa on laissa määrätty etäisyys, mitä lähempänä nämä kasinot eivät saa olla kouluja.

Mutta Suomessa monissa kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla tulevaisuuden rahapeliriippuvaiset totutetaan uhkapelaamiseen: nämä rahapelikoneet ovat usein kassojen vieressä, jonne ihmiset menevät syöttämään rahojaan samalla kun käydään kaupassa. Kirjassa on monia karseita tarinoita siitä, miten “viaton” rahapeliautomaatin pelaaminen johti lopulta pikavippikierteeseen, ulosottoon ja luottotietojen menettämiseen.

Lisäksi nämä rahapelikoneet on tehty psykologisesti koukuttaviksi. Vilkkuvat valot ja äänet korostavat pieniä voittoja ja saavat ihmiset jatkamaan pelaamista kunnes loputkin rahat on menetetty.

Lidl jo teki kauppaketjuna moraalisen ratkaisunsa: Lidl poisti Suomessa rahapelikoneet kaikista kaupoistaan. S-ryhmä ja K-ryhmä: hävetkää, että olette mukana tuhoamassa suomalaisia ja ajamassa heitä peliriippuvaisiksi pitämällä näitä helvetinkoneita kaupoissanne! Olen itse S-ryhmän asiakasomistaja, mutta hävettää joka kerta kun käyn Prismassa ja näen rivin näitä helvetinkoneita kassoja vastapäätä ja joukon nuhjuisen näköisiä eläkeläisiä häviämässä rahojaan näihin peleihin.

Ratkaisu

Mikä on ratkaisu nykyiseen Suomen epäterveeseen rahapelitilanteeseen? Veikkauksen monopoli pitää lopettaa. Suomeen pitää toteuttaa samanlainen lisenssiin perustuva uhkapelijärjestelmä kuin on toteutettu monissa muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa. Ja sitä odotellessa pitäisi viipymättä toteuttaa kaksi pikaista uudistusta:

1. Kaikki rahapelikoneet pitää poistaa kaikista kaupoista, kioskeista ja huoltoasemilta. Ihmisten pitää voida käydä tekemässä päivittäisiä ostoksiaan ilman, että Veikkauksen helvetinkoneet kirkuvat kassojen vieressä.
2. Veikkauksen ja “hyväntekeväisyysjärjestöjen” sairas kytkös pitää välittömästi katkaista. Veikkauksen verirahatuotot pitää siirtää valtion budjettiin eikä korvamerkitä näille järjestöille, jolloin ne ovat riippuvaisia Veikkauksesta eivätkä uskalla ottaa kantaa Veikkauksen toiminnan haittoihin.

Jos olet mukana järjestötoiminnassa, niin kieltäydy Veikkauksen verirahoista kunnes rahapelikoneet on poistettu kaupoista, kioskeilta ja huoltoasemilta. Ja vaadi Veikkaukselta suurempaa vastuullisuutta rahapelihaittojen ehkäisemisessä. Jos olet poliitikko, niin vaadi Veikkauksen uhkapelirahojen siirtämistä valtion budjettiin ja Veikkauksen monopolin lakkauttamista. Ja jokaiselle suomalaiselle nuorelle annan ohjeen: älä koskaan ikinä laita senttiäkään mihinkään uhkapelaamiseen. Aloita pitkäjänteinen osakesäästäminen ja vääjäämättä tulet vuosikymmenten aikana vaurastumaan korkoa korolle -efektin ansiosta.

Tauko Vantaanjoen varrella.

Pyöräily on kivaa

Olen lapsesta asti tykännyt pyöräilystä. Hyviä lapsuusmuistojani ovat ne keväät, kun lumi alkoi sulaa ja otin pyörän esille vanhempieni omakotitalon autotallista ja lähdin pyöräilemään kevään ensimmäistä lenkkiä auringon paistaessa. Se käsittämätön vapauden tunne kun pääsi nopeasti paikasta toiseen! Nuoruudessani löysin pyöräilyn uudestaan. Asuimme opiskeluvuosina Helsingin keskustassa ja usein lähdin pyöräilemään merenrantaa pitkin kohti Seurasaarta.

Asuin useita vuosia Espoossa ja sielläkin pyöräilin paljon. Espoon rantaraitti on upea pyöräillä läpi ja tutustua satamiin ja rannan kaupunginosiin. Espoon keskuspuisto ja sen ympäristö ja lähellä olevat kaupunginosat tarjoavat myös mielenkiintoisia pyöräilykohteita.

Olen nyt asunut jo yli 15 vuotta Pohjois-Helsingissä. Lähikaupunginosat ovat tulleet hyvin tutuiksi pyörän kyydissä. Kesäkuussa kannattaa pyöräillä Pohjois-Haagassa olevaan Alppiruusupuistoon. Samalla olen käynyt katsomassa Pohjois-Haagassa katua, jossa olen asunut lapsena - oli hauska huomata, että kerrostaloon menevä hurja mäki olikin vain pieni nyppylä; lapsen aivot rekisteröivät asiat eri tavalla kuin aikuinen.

Esimerkkiretki

Tein tänään parin tunnin ja noin 20 kilometrin lenkin. Pyöräilin ensin rauhassa Paloheinässä ja katselin millaisia pihoja ihmiset ovat rakentaneet omakotitaloihinsa. Jossain välissä matkaa tajusin, kuinka valtavasti Helsingissä on omakotitaloalueita (noin 28.000: Tutkimus- ja tilastotietoa Helsingistä).

Paloheinästä pyöräilin Pakilaan ja tutustuin siellä Pakilan siirtolapuutarhaan - siirtolapuutarhassa on todella upeita pieniä mökkipihoja kukkaistutuksineen.

Sitten pyöräilin jonkin matkaa Vantaanjokea pitkin Oulunkylään. Oulunkylässä on hauska Tapio Rautavaaralle omistettu puisto, jossa on kulkuri ja joutsen -patsas.

Oulunkylästä pyöräilin Koskelan ja Kumpulan kautta Käpylään. Kumpulassa näin sattumalta Kumpulan maauimalan kyltin ja kävin katsomassa aidan takaa, millainen se on. Harmillisesti en huomannut mennä Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan - pitää käydä siellä jokin toinen kerta. Käpylässä tutustuin ns. Puu-Käpylään.

Käpylästä pyöräilin Metsälään ja sieltä Helsingin keskuspuiston metsäteitä kotiin. Helsingin keskuspuisto on muuten myös hyvä retkikohde sinänsä. Helsingin keskuspuistossa on valtavasti hyviä hiekkateitä. Puiston pohjoisosassa on mm. Haltialan kotieläintila ja Niskalan arboretum. Lisäksi keskuspuistoa pitkin kohti etelää pääset käytännössä pyöräteitä pitkin aivan ydinkeskustaan. Jätä pyörä parkkiin rautatieasemalle ja hoida jokin asiasi keskustassa ja sitten pyöräile taas kotiin keskuspuistoa pitkin.

Junalla

Jo tämänpäiväisellä parin tunnin ja noin 20 kilometrin lenkillä näki valtavasti uusia paikkoja. Mutta jos kaikki noin 20 kilometrin lenkit on kotiseudulla tehty, niin pääkaupunkiseudulla voi helposti laajentaa pyöräilypiiriä: ota pyörä lähijunaan. Lähijunalla voit mennä minne vain pääkaupunkiseudulla ja aloittaa pyöräretki hyvinkin kaukana kotoasi.

Omat iäkkäät vanhempani asuvat Espoossa, jonne kodistani on noin 20 kilometriä matkaa. Olen joka kesä ainakin kerran kesässä tehnyt pyöräretken vanhempieni luokse Espooseen. Seurustelen vanhempieni kanssa muutaman tunnin ja sitten pyöräilen kotiin. Matkaa tulee päivälle 40 kilometriä. Mutta jos huomaan vanhempieni luona, että olen jo 20 kilometrin jälkeen hieman väsynyt, niin voin ajaa lähimmälle juna-asemalle, pyörä junaan ja kohta olenkin jo kotiani lähimmällä juna-asemalla, josta ei olekaan enää kuin pari kilometriä pyöräiltävää kotiin.

Katso HSL:n reittioppaasta jokin kiva kohde, johon pääsee junalla ja sitten tutustumaan uusiin kaupunginosiin!

Sähköpyörä

Kävimme Koodiklinikka slackissa keskustelua pyöräilystä. Muutamat keskustelijat kertoivat ostaneensa sähköpyörän ja tehneet sillä jopa noin 100 kilometrin pyörälenkkejä, esim. Helsingin keskustasta Hyvinkäälle ja takaisin, yhteensä noin 120 kilometriä.

Sähköpyörä voisi olla hyvä ostos itsellekin. Erityisesti jos hankkisi sellaisen sähköpyörän, jossa alkumatkassa moottori voisi avustaa vähemmän ja sitten loppumatkassa kun alkaa väsyä, niin moottori voisi avustaa enemmän. Jos sähköpyörällä voisi oman noin 20 kilometrin päivärajan venyttää jopa 120 kilometriin, niin voisi alkaa tehdä paljon pidempiä pyörälenkkejä kesäisin. Taidan alkaa vakavasti pohtia, jos hankkisi sähköpyörän. Minulla on joka kesä noin 3 kuukautta kesälomaa, joten on aikaa pyöräillä ja tutustua uusiin paikkoihin. Pitääkin kirjoittaa sitten uusi blogijuttu, kun saan sähköpyörän hankittua ja sillä hieman ajeltua.

Loppusanat

Pääkaupunkiseudulla on upeita pyöräilyreittejä ja erilaisia paikkoja, joihin on mukava tutustua pyörällä. Pyörällä näet kaikenlaisia hauskoja metsäteitä ja pientaloalueita, joissa ei muuten välttämättä tulisi käytyä.

Nuuksion Saarijärvi.

Pääkaupunkiseudun kansallispuistot

Jos tykkäät retkeillä luonnossa, niin sinun ei tarvitse lähteä kauas - pääkaupunkiseudulla on kaksi upeaa kansallispuistoa, jonne pääsee myös bussilla: Nuuksion kansallispuisto ja Sipoonkorven kansallispuisto. Kumpikin kansallispuisto tarjoaa hienoja retkikohteita koko perheen päiväretkille tai jopa useamman päivän patikkaretkille.

Kahden yön retkikohde

Kerron tässä blogissa kokemuksistani parin päivän patikkaretkestä tyttäreni kanssa Nuuksion kansallispuistossa.

Retken voi visualisoida Metsähallituksen Nuuksion kartasta.

Ajoimme autolla Salmen ulkoilualueelle ja jätimme auton sinne parkkipaikalle. Parkkipaikalta kävelimme muutaman kilometrin matkan Pikku-Parikkaalle, jossa vietimme retken ensimmäisen yön.

Aamulla purimme leirin, pakkasimme rinkat ja kävelimme aamupäivällä Takalaan, jossa pidimme pienen tauon. Takalasta kävelimme Kattilaan. Kattilaan muuten pääsee bussilla, joten se on hyvä aloituskohde Nuuksiossa. Kattilasta jatkoimme matkaa Mustalammelle, jossa söimme lounaan ja itse kävin uimassa. Mustalammen jälkeen kävelimme Haukkalammen info-pisteelle, jossa täytin vesipulloni. Haukkalampi on muuten erinomainen retkikohde pienten lasten perheille. Paikalle pääsee lähelle autolla, tie Haukkalammelle on helppo (voi kulkea lastenrattailla) ja alueella on paljon uimapaikkoja lapsille. Olen itsekin käynyt siellä lasteni kanssa, kun lapset olivat pieniä.

Haukkalammelta kävelimme ensin Ruuhijärven rantapolkua pitkin ja sitten pienen suoalueen poikki Pöksynhaaran leirialueelle, jossa yövyimme toisen yön. Tälläkin lammella vesi oli hyvin humuspitoista ja varsin lämmintä vaikka oli vasta toukokuu - viikon aurinkoiset kelit olivat lämmittäneet pienen tumman järven pintaveden mukavan lämpöiseksi uimista varten.

Seuraavana aamuna purimme jälleen leirimme ja lähdimme kävelemään kohti Saarijärveä. Polku kulki Saarijärven korkeilla kalliojyrkänteillä, joista oli upeat näköalat järvelle. Lopulta päätimme retkemme Vaakkoille, josta eräs sukulaisemme kävi hakemassa meidät ja pääsimme hakemaan autoni Salmen parkkipaikalta.

Voin lämpimästi suositella esimerkiksi edellistä parin yön patikkaretkeä Nuuksiossa. Tai sitten esimerkiksi aja bussilla Kattilaan ja aloita retki sieltä. Lähde patikoimaan kohti etelää ja yövy välillä vastaan tulevilla leirintäpaikoilla. Voit lopulta kävellä Nuuksion Pitkäjärveä pitkin ja lopettaa retken Nuuksiontielle, josta pääset taas bussilla takaisin kotiin.

Oivalluksia

Vaikka olen itse patikoinut paljon Helsingin keskuspuistossa koirieni kanssa, niin en ole itse harrastanut yön yli -patikkaretkiä. Tätä varten halusin tehdä ensimmäisen yön yli -patikkaretkeni jonkun henkilön kanssa, joka on harrastanut paljon patikointia: tyttäreni on todella kokenut retkeilijä, joten pyysin häntä retkioppaakseni ensimmäiselle retkelleni. Kerron seuraavissa luvuissa joitakin yksittäisiä oivalluksiani ensimmäisestä yön yli -patikkaretkestämme.

Teltta vai riippumatto?

Harkitsin itse, ottaako mukaan teltan vai riippumaton. Ostin Motonetistä itselleni alla olevassa kuvassa näkyvän riippumaton, jossa on mattoon integroitu hyttysverkko.

Riippumatto viritettynä Pöksynhaaran leirialueelle.

Oli hyvä, että otin mukaan riippumaton, koska nyt kokemuksen jälkeen tiedän, että jatkossa 60-v hieman ylipainoinen selkävikainen mies ei vietä öitään riippumatossa muuta kuin mökillä päiväunet.

Riippumaton hyvät puolet ovat:

• Kevyt
• Helppo virittää mihin tahansa kivikkoon kunhan löytyy kaksi tukevaa puuta noin 6m päässä toisistaan. Muista virittää puihin leveät hihnat, jotka suojelevat puiden pintaa (esim. männyn kaarnaa), ja riippumaton naru kiinnitetään hihnoihin.

Riippumaton huonot puolet ovat:

• Kylmä. Siis todella kylmä. Ensimmäisenä yönä palelin oikein kunnolla. Erikoinen kokemus - en muista yöllä palelleeni viimeksi kuin ehkä armeijassa noin 40 vuotta sitten. Toisena yönä viritin ilmastotointiteipillä avaruusfolion vaahtomuovialustaan (eristää lämpösäteilyä, joka muuten karkaisi riippumaton alta). Tämä auttoi vähän. Mutta yöllä kun kääntyilee riippumatossa, niin alusta helposti vääntyy alla. Jos valitsee riippumaton yön yli -patikkaretkille, niin kannattaa hankkia riippumattoon lämmin ns. aluspussi.
• Ahdas. Todella ahdas telttaan verrattuna. Riippumatossa vain vietetään yö. Ja yksin. Jos tulee sateinen viikonloppu, niin riippumatossa et pelaa korttia retkikaverin kanssa.
• Vaikea mennä sisään, vielä vaikeampi nousta pois. Pois nousemista varten viritin viereiseen puuhun ns. ylösnousemus-narun, jolla vänkäsin itseni pois riippumatosta. Nimesin köyden kristus-köydeksi.
• Lähes mahdotonta yrittää riippumatossa saada makuupussia suoraksi, pääosa oli valunut selän alle, yritä siinä sitä sitten ilmassa roikkuen saada pussi suoraksi selän alta pään yli.
• Kaikki tavarat valuivat päätilasta alas ja niitä sai etsiä kylkien vierestä, jonne ne olivat valuneet.

Yllättäen itse nukkuminen oli riippumatossa varsin jees. Siinä voi nukkua selälleen tai semikylkiasennossa. Luin jostain, että jalkapuoli kannattaa kiinnittää korkeammalle kuin pääpuoli, jolloin olet paremmin tasapainossa riippumatossa yön aikana.

Tyttäreni on todella kokenut retkeilijä. Hänellä oli mukana kevyt n. 1,5 kg kupoliteltta. Lisäksi hänellä oli mielenkiintoinen ilmatäytettävä höyhenkevyt ilmapatja, joka “pumpataan” täyteen jännällä höyhenkevyellä “pussilla”. Makuupussina hänellä oli ilmava untuvapussi. Tytär kuulemma nukkui hyvin yönsä. Minä en.

Huomasin yhdellä retkipaikalla jännän leveämmän riippumaton (jossa oli päissä tukipuut), ja levämpi neliömallinen hyttysverkko. Riippumatto oli noin pienen teltan kokoinen. Tällainen riippumatto lämpimällä aluspussilla voisi olla jees.

Rinkka on raskas kantaa

Toinen oivallus: Sille on hyvä syy, että armeija käydään 20 vuoden iässä. Nyt noin 40 vuotta ja 25 kiloa myöhemmin elämän kolhimana (selkäranka murtunut, vatsaleikkauksen jälkeen yksi vatsalihas ei toimi…) tuollainen 15 km päiväpatikka 16 kg rinkan kanssa on aika extreme-kokemus. Tämä oli yllättävä havainto. Olin luullut olevani ikäisekseni (tätä kirjoitettaessa 58-v) varsin hyvässä kunnossa - kesällä patikoin pitkiä päiväretkiä koirieni kanssa, talvella hiihdän, iltaisin nostan painoja taloni kuntosalilla. Ja ehkä olenkin. Mutta en todellakaan ole enää samassa kunnossa kuin olin 20-vuotiaana ja noin 65-kiloisena, kun olin armeijassa.

Tyttäreni on hentorakenteinen pienikokoinen nainen, mutta lihasvoimaa hänellä kuitenkin on. Hänellä oli 15 kg rinkka. Minulla oli 16 kg rinkka. Tytär hakkasi minut mennen tullen rinkkansa kanssa. Jäimme kuulemma lauantain noin 15 km matkasta kolme tuntia siitä, missä ajassa hän olisi päivämatkan tehnyt yksin. Olin aivan ihmeissäni. Tällainen raavas lihaksikas mies hävisi 6-0 patikkaretkeilyssä lähes samanpainoisella rinkalla varustetun paljon kevytrakenteisemman naisen kanssa.

Pohdin kotona, mistä tämä saattaa johtua. Tähän liittyy uusi oivallus. Tietysti olen raihnaisempi 60-vuotiaana, mutta luulen, että painolla on myös huomattava merkitys. Painoin talvella 95 kg. Päätin alkaa laihduttaa ja nyt painan 89 kg (Insinöörin dieetti). Ajattelin pudottaa painoa johonkin n. 79 kg, jos vain pystyn. Tajuatteko? 95 kg - 79 kg = 16 kg, eli juuri rinkkani paino. Eli nykyiselläkin 89 kg painollani, jouduin joka askeleella siirtämään eteenpäin 16 kg rinkkaa ja n. 10 kg turhaa läskiä. Eli kuollutta painoa jokaisessa ylämäessä oli 26 kg. Jos olisin pudottanut painoni johonkin (kenties optimaalipainoon) 79 kg, niin olisi ollut joka ylämäessä kuollutta painoa vain 16 kg eikä 26 kg. Jos on jokin 10 kg ylipainoa ja lisäksi 16 kg rinkka, niin jonkin pitkän mäen nouseminen on todella raskasta. Ja tietysti vaikeaa verrata itseäni tyttäreeni, joka vaan on useiden pitkien patikkaretkien karaisema tajuttoman hyväkuntoinen retkeilijä, joka pystyy pitämään yllä varsin kovaa vauhtia painavankin rinkan kanssa.

Kannattaa muuten sitten todella harkita, mitä rinkkaan ottaa mukaan, koska joutuu kantamaan kaiken itse. Netistä löytyy hyviä pakkauslistoja, joista kannattaa ottaa mallia, esimerkiksi Partioaitan pakkausoppaat. Jos harkitset, kannattaako jotain tavaraa ottaa mukaan, niin älä ota, ellei tavara ole täysin välttämätön (poikkeuksena ensiaputarvikkeet - ne on pakko ottaa mukaan). Jos on kaksi vaihtoehtoa: kevyempi tai painavampi tavara, niin ota aina kevyempi vaihtoehto.

Hanki kenttäkokemusta ensin lyhyellä retkellä

Jos et ole itse koskaan tehnyt yön yli -patikkaretkeä, niin suosittelen ehdottomasti, että ensin teet parin yön patikkaretken jonkun kokeneen retkeilijän kanssa ennen kuin lähdet Lappiin parin viikon vaellukselle. Saat kenttäolosuhteissa kokeneelta retkeilijältä valtavasti erilaisia hyviä vinkkejä, mitä kannattaa pakata reppuun ja miten toimia leiripaikoilla. Tyttärelläni oli mukana kaikenlaisia jänniä kokoontaitettavia mukeja, pussipumppuja ja muita kevyitä retkivälineitä, joiden olemassaolosta en ollut ennen retkeämme lainkaan tietoinen.

Annan pari esimerkkiä kenttäolosuhteissa oppimistani asioista pienellä parin yön retkellämme.

Olen kesäisin patikoinut paljon koirieni kanssa Helsingin keskuspuistossa. Laitan kesällä aina jalkaani tietyt khakishortsit enkä niiden alle mitään alushousuja, jotta on mukavan ilmava olo kävellä. Nivusvälini ei ole koskaan tulehtunut. Mutta pitkällä patikkaretkellä painavan rinkan kanssa ilmeisesti jotenkin rinkan paino muutti askellusta siten, että toinen nivusvälini tulehtui oikein kunnolla matkan varrella. Onneksi olin pakannut mukaan elastiset boxerit, jotka sitten laitoin shortsien alle, ettei iho hangannut ihoa vasten nivuksessa. Voin kuvitella, kuinka tuskallista olisi pari viikkoa Lapin erämaassa kulkea tulehtuneen nivusen kanssa ja kiroilla, miksi ei ottanut mukaan elastisia boxereita shortsien alle.

Metsässä kumpikin hätä tehdään metsään. Iso hätä tehdään siten, että kaivetaan jollain karahkalla mättäälle kuoppa, johon tarve tehdään, ja peitetään suoritus sammaleella tai lähellä olevalla karikkeella. Koska olin käynyt 40 vuotta sitten armeijan, niin keksin mielestäni erinomaisen oivalluksen: otin maasta kaatuneen noin käsivarren paksuisen puunrungon ja laitoin sen kannon ja kiven väliin riu’uksi, johon oli hyvä mennä istumaan tarpeelle. Kun makasin mättäällä, hieman laho riuku oli poikki ja takapuolesta vuosi verta, niin oivalsin, että olisi ensin kannattanut kokeilla kengällä, että kestääkö riuku raavaan miehen painon.

Nämä ovat varmasti asioita, joita ei opi retkikirjoja lukemalla, vaan jotka oppii vain kenttäkokemuksella.

Loppusanat

Pääkaupunkiseudulla on upeita luontokohteita. Jos innostut luontoretkistä, niin kannattaa harjoitella lähiseudun ulkoilualueilla ja kansallispuistoissa ennen kuin uskaltaa lähteä Lappiin parin viikon vaellukselle.

Kun kuluttaa vähemmän, voi viettää enemmän aikaa patikoimalla luonnossa. Helsingin keskuspuisto.

Johdanto

Olen tätä kuluttamisen ja tavaroiden ostamisen aihepiiriä käsitellyt jo aikaisemmissa blogeissani Kannattaako ostaa tavaroita? ja Kuinka säästää rahaa? Tässä blogissa pohdin hieman tarkemmin omaa kuluttamistani.

Lopetin vaatteiden ostamisen

En enää itse asiassa muista, milloin se tapahtui. Tuskin siihen liittyy mitään tiettyä tapahtumaa, oivalluksen hetkeä ja päivämäärää. En ole koskaan ollut kovin materialistinen ihminen. Halusin itselleni tilavan talon isolla puutarhalla. Sain sen lopulta 48-vuotiaana. Muuta materiaa en ole koskaan halunnut. Ja tuskin tulen koskaan haluamaankaan.

Nuorempana ostin enemmän vaatteita. Ja jonkin verran muuta tavaraa, CD-levyjä ja sen sellaista. Mutta en koskaan ole ollut kovin tuhlaileva luonne. Kun lapset lähtivät kotoa ja ostin tämän talon, niin muistan, että jossain välissä tein inventaarion vaatteistani. Taisin lukea silloin suositun Konmari-kirjan, joka kertoo siitä, että kannattaa tehdä tällainen inventaario ja säilyttää vain ne vaatteet, joita oikeasti käyttää.

Muistan vieläkin, että otin vaatekaapistani ulos yhden vaatteen kerrallaan. Katsoin vaatetta. Jos se oli huonossa kunnossa tai selvästi liian pieni tai siinä oli jotain muuta vikaa, niin laitoin sen kasaan “pois heitettävät”. Jos vaate oli hyvä, niin laitoin vaatteen kasaan “säilytettävät”. Jos vaate oli ihan ok, mutta en ollut käyttänyt sitä pitkään aikaan, niin laitoin sen keskimmäiseen kasaan “ehkä säilytän.” Muistaakseni kasoista tuli suurin piirtein yhtä isoja. Laitoin “säilytettävät” vaatteet takaisin vaatekaappiin. “Ehkä säilytän” vaatteet kävin vielä kerran läpi. Jos minulla oli jo riittävästi kyseisen kategorian vaatteita (esim. pukuja), niin laitoin vaatteen pois, muussa tapauksessa laitoin sen takaisin vaatekaappiin. Hyväkuntoiset vaatteet vein UFF:n laatikkoon, muut heitin roskiin.

Sen jälkeen en enää ole ostanut muita vaatteita kuin esimerkiksi alushousuja ja sukkia, joita kuluu jatkuvasti. Mutta päätin, että pärjään niillä puvuilla, päällystakeilla, housuilla, ja kauluspaidoilla, jotka minulla nyt oli vaatekaapissa. Tästä on nyt noin kymmenen vuotta. Olen pärjännyt hyvin. Pari lyhythihaista kauluspaitaa olen parilla eurolla ostanut SPR:n konttitavaratalosta, jos olen sellaista paitaa tarvinnut. Mutta uusia vaatteita en ole ostanut.

Päätös olla ostamatta uusia vaatteita oli siinäkin mielessä hyvä, että se pakottaa pitämään itsensä samassa koossa kuin mitä vaatteita on tullut ostettua (Insinöörin dieetti).

Auto ja muut lelut

Toisin kuin monilla muilla miehillä, niin minulla ei onneksi ole koskaan ollut pakkomiellettä hankkia kallista autoa. Auto on varsinainen rahareikä. Ensin ihminen ostaa kalliin merkkiauton. Sitten sitä autoa saa kiikuttaa kalliseen merkkihuoltoon ja maksaa itsensä kipeäksi.

Itsekin olen kyllä sillä tavalla mukavuudenhaluinen, että omistan auton. Silloin kun lapset olivat pieniä, niin minulla oli monta vuotta halvin mahdollinen työsuhdeauto. Koin silloin työsuhdeauton helpottavan elämää. Myöhemmin olen ostanut käytettyjä autoja. Nykyisen autoni Toyota Yariksen vm. 2005 ostin noin vuonna 2015 hintaan 3.600 euroa. Auto oli oiva ostos. Olen joutunut vain kerran tekemään siihen isomman remontin, jossa hitsattiin helmaa ja vaihdettiin pakoputki, eikä tämäkään remontti maksanut kuin noin 400 euroa. Muuten olen säästynyt tavallisella vuosihuollolla lähihuoltamossa, noin 150 euroa per vuosi.

Moottoripyörän omistin noin kuusi vuotta. Minulla oli 15-vuotiaana Honda Monkey -mopo ja haaveilin aikuisena, että olisi kiva omistaa moottoripyörä. Joskus 50-vuotiaana ostin sitten käytetyn KTM Duke 390 -moottoripyörän noin 4.000 eurolla. Myöhemmin kun tuli hankittua koira, niin huomasin, että tykkään kesäisin enemmän patikoida koiran kanssa metsässä kuin ajaa moottoripyörällä, niin myin moottoripyörän pois, sainkohan siitä myynnissä jotain 2.800 euroa, joten moottoripyöräkään sinänsä ei talouttani perikatoon vienyt.

Ulkomaanlomat yms.

Kun lapset olivat pieniä, kävimme joka talvi lomalla jossain etelän lomakohteessa. Niihin matkoihin meni merkittävästi rahaa. Kun lapset olivat pieniä ja myöhemmin nuoria, niin eipä rahaa paljonkaan jäänyt säästöön. Maksoin asuntolainaa ja muu osa palkasta meni sitten elämiseen, ruokaan, sähkölaskuihin, säästettiin ulkomaanlomaviikkoa varten, ja myöhemmin lasten vaihto-oppilasvuosimaksuihin yms.

Olen muutaman ulkomaanloman tehnyt lasteni kanssa myöhemmin niin, että olen ottanut yhden lapsen kerrallaan mukaan lomamatkalle. Lapsille nämä lomamatkat ovat varmaankin olleet kivoja elämyksiä. Mutta nyt kun lapsillani on omat perheensä, niin he voivat käydä sellaisilla lomamatkoilla kuin haluavat. Itse en enää ole moneen vuoteen tehnyt ulkomaanlomamatkoja. Jotenkin vain en enää saa niistä sellaista fiilistä kuin nuorempana, kun ajeli junalla kolme kesää ristiin rastiin Eurooppaa. Mutta olen hyödyntänyt työpaikkojani matkailuun. Olen muutamalla koulutusmatkalla käynyt ulkomailla ja muutamalla konferenssimatkalla. Tuskin olisi tullut käytyä esimerkiksi Las Vegasissa ilman firman maksamaa konferenssimatkaa.

Ehkä näin vanhemmiten tavallinen elämä kotona tuntuu kivemmalta eikä ole niin tarvetta enää nähdä maailmaa. Matkustaminen kaikkine lentoineen ja turvatarkistuksineen on vain rasittavaa.

Ravintolat

Olen jo siinä iässä, ettei ole mitään tarvetta hillua yömyöhään ravintoloissa. Ja en ole koskaan saanut hyvää fiilistä siitä, että maksan jostain ravintolaruuasta itseni kipeäksi. Mieluummin kokeilee kotona tehdä erilaisia ruoka-annoksia.

Lounaalla käy silloin tällöin lounasravintoloissa. Mutta eipä se paljon maksa, nykyään noin 13 euroa, josta firma maksaa noin 3 euroa ja itselle lounas maksaa kympin.

Tavarat

Ostan hyvin vähän mitään tavaroita. On tyhmää ostaa kaikenlaista krääsää, jota sitten kaapit pullottavat. Mietin hyvin tarkkaan jokaista tavaraa, jonka ostan. Haluan, että ostamani tavara varmasti nostaa hyvinvointiani, kuten erinomainen Dygma Raise -näppäimistö, jonka ostin muutama vuosi sitten. Vaikka olen ohjelmoija, niin muita tietokonetarvikkeita ei pahemmin tarvitse ostaa, koska työntaja on aina tarjonnut kannettavan tietokoneen. Talossani minulla on oma työhuone, jossa teen paljon etätöitä. Sinne olen hankkinut hyvän työtuolin, sähköpöydän, pari monitoria yms. tarviketta. Mutta nämä ovat olleet työni takia tarpeellisia kertaostoksia.

Muita tavaroita on tullut hankittua aika vähän. Lähivuosilta tulee lähinnä mieleen säädettävä käsipainosetti. Eli jos olen harkinnut asiaa ja päättänyt, että tarvitsen jotain tavaraa työni takia tai harrastuksen takia, niin sitten ostan tavaran. Mutta pyrin siihen, että harkitsen kaikkea tavaraa tarkkaan ja tavaralla pitää olla tietty käyttötarkoitus, ja että sitä varmasti myös tullaan käyttämään aktiivisesti.

Puutarha

Puutarhanhoito on mukava kesäharrastus. Ja siihen saa kyllä upotettua paljon rahaa. Kun ostin tämän talon, niin olen istuttanut tontin rajoille paljon tuijia. Ja istuttanut puutarhaan marjapensaita. Ja terassin viereen olen tehnyt kukkaperennan. Nyt kun puutarha alkaa tässä mielessä olla “valmiimpi”, niin suurempia ostoksia ei enää tarvitse tehdä. Joka kesä menee muutama sata euroa lähinnä multaan, kesäkukkiin, ja muuhun sellaiseen.

Puutarhakalusteisiin meni ensimmäisenä kesänä paljon rahaa, mutta sen jälkeen olen pitänyt huolta puisista kalusteista öljyämällä ne muutaman vuoden välein. Muutenkin tykkään mieluummin korjata vanhaa kuin ostaa uutta.

Terveys

Olen ollut koko aikuiselämäni siinä mielessä hyvässä asemassa, että ensin olin ylioppilaiden terveydenhuollon piirissä ja sen jälkeen olen ollut hyvän työterveyshuollon piirissä. Hampaani ovat aina olleet hyvässä kunnossa, joten hammaslääkäriinkään ei pahemmin ole rahaa mennyt. Viime vuosina kaiken lisäksi olen ollut töissä firmoissa, joissa firma on antanut hampaiden hoitoon noin 400e per vuosi, jolla helposti kustantaa vuosittaisen hampaiden tarkistuksen ja hammashygienistin suorittaman hampaiden puhdistuksen.

Minulta on 35-vuotiaana murtunut selkäranka auto-onnettomuudessa ja neljä vuotta sitten sappirakko hajosi. Hyvä suomalainen julkinen terveydenhuolto hoiti minut kummallakin kerralla kuntoon käytännössä ilmaiseksi (no, veroja tietysti olen vuosien varrella maksanut satoja tuhansia euroja).

Talo

Talo on oikeastaan ainoa merkittävästi kallis hankinta. Ostin vaimoni kanssa talon Helsingistä keskuspuiston kupeesta vuonna 2012. Asunnot ovat Suomessa, niin kuin ilmeisesti kaikissa länsimaissa, nykyään varsin kalliita. Olen itse sitä mieltä, että tämä johtuu siitä, että vauraus on liikaa kasautunut hyvin rikkaille ihmisille, minkä seurauksena kaikkien omaisuuserien, kuten asuntojen, hinnat ovat nousseet. Olen tätä asiaa enemmän pohtinut aikaisemmassa blogissani Oletko nykyajan torppari?

Taloon meni suurin osa rahoista, joita olen tienannut koko työurani aikana. En koskaan ole saanut mitään perintöä ja olen ilmoittanut lapsilleni, että tulen aikanaan kieltäytymään vanhempieni perinnöstä ja oma osuuteni perinnöstä hyppää yhden sukupolven yli suoraan omille lapsilleni.

Tavallaan olen ylpeä siitä, että olen voinut ostaa talon Helsingistä, mutta tavallaan olen siitä myös surullinen. Olen ylpeä siinä mielessä, että olen ahkeruudellani hankkinut itselleni koulutuksen, jonka avulla olen voinut hankkia hyväpalkkaisen työpaikan. Hyvällä palkalla ja nuukalla elämäntavalla olen maksanut oman puoliskoni talon asuntolainasta pois kun olin vähän yli viisikymppinen. Tavallaan olen tästä ylpeä. Mutta olen surullinen siitä, että huomattava osa elämästä meni siihen, että raatoi itselleen talon, jossa asuu. Ja olen surullinen myös sen takia, että yhteiskunnassamme on niin paljon pienipalkkaisia ihmisiä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta hankkia omistusasuntoja asuntojen järkyttävien hintojen takia. Tähän pitää saada muutos. Olen tätä muutosta paljon pohtinut aikaisemmissa blogeissani. Ja tulen varmasti miettimään tulevissakin blogeissani. Mutta ehkä en tämän enempää pohdi tätä asiaa tässä blogissa.

Sijoitukset

Olen tätä blogia kirjoittaessani 58-vuotias. Työskentelen pilvi-teknologian arkkitehtina ja ohjelmoijana yhdessä suuressa kansainvälisessä korporaatiossa. Palkkani on hyvä. Lapset ovat olleet pois kotoa ja noin kymmenen vuotta. Olen maksanut talon oman puoliskoni asuntolainan pois jo noin kuusi vuotta sitten. En koskaan pitänyt velan tunteesta. Näin jälkikäteen ajateltuna nollakorkojen aikakaudella olisi pitänyt sijoittaa agressiivisemmin ja maksaa asuntolainaa pois hitaammin - asuntolaina olisi ollut oiva vipu, jolla saada enemmän tuottoa osakemarkkinoilta. Mutta jälkiviisaus on aina parasta viisautta. Jos minulla olisi ollut 15 vuotta sitten käytössäni kristallipallo, jolla olisin nähnyt tulevan nollakorkojen ajan ja osakkeiden huikean arvonnousun, niin näin olisin tietysti tehnyt.

Mutta ei minulla mitenkään huonosti näinkään ole mennyt, että maksoin nopeasti asuntolainan pois. Kun sain maksettua viimeisen erän asuntolainasta, niin oli todella huojentunut olo. Ei velkaa. Ei enää koskaan velkaa. Minulla oli ollut asuntovelkaa lähes koko aikuisikäni. Lopultakin olin täysin velaton. Oli valtavan huojentunut olo. En enää ollut torppari vaan tilallinen, omien maitteni ja taloni omistaja.

Monet ihmiset ovat samassa elämäntilanteessa nostaneet kulutustaan. Kun asuntolaina on maksettu, niin voi viimeinkin ostaa sen kalliimman auton. Alkaa käydä kalliilla ulkomaanlomilla. Tai ostaa kesämökin ja ottaa lisää velkaa. Itse olen pikemminkin tullut koko ajan vain nuukemmaksi mitä vanhemmaksi olen tullut. Ja nyt kun ei tarvitse enää maksaa asuntolainaa eikä elättää lapsia, niin joka kuukausi sijoitan suurimman osan nettopalkastani. Ehkä joskus eläkkeellä voi ostaa kesämökin. Tai alkaa tehdä enemmän ulkomaanlomia. Jos siltä tuntuu. Vaurastuminen tuo vapausasteita elämään. Jos sillä hetkellä ei tee mieli kuluttaa, niin rahat kannattaakin sijoittaa kasvamaan korkoa korolle. Ja jos itse ei halua käyttää varallisuuttaan lomiin tai muuhunkaan, niin tulee hyvä mieli siitä, että voi auttaa ainakin perinnöllään lapsiaan tai lapsenlapsiaan maksamaan heidän asuntolainaansa pois. Että edes heillä olisi hieman helpompaa taloudellisesti kuin mitä itsellä on ollut.

Olen hyväosainen

Nyt kun tässä ilta-auringon paisteessa makaan terassini riippumatossa läppäri sylissä, musiikkia kuunnellen ja naukkaillen hyvää viiniä, ja pohdin tätä blogikirjoitustani, niin mieleeni tulee ajatus: olen hyväosainen. Minun on helppo sanoa, että lopetin kuluttamisen. Lopetin kuluttamisen, koska minulla jo oli kaikki mitä halusin. Minulla on riittävästi vaatteita. Minulla on auto. Minulla on talo ja puutarha. Ja minulla on sijoituksia, jos joskus haluan ostaa vaikka kesämökin. Tässä vaiheessa on helppo ryhtyä askeetikoksi ja pohtia blogissa sitä, kuinka materia ei merkitse mitään, kun kaikki jo on.

Mutta Suomessa ja maailmassa on valtavasti ihmisiä, joilla ei ole. Joilla ei ole esimerkiksi edes omaa asuntoa. Jotka edelleen elävät torppareina vuokra-asunnossaan, jonka joku häntä rikkaampi ihminen omistaa. Oma koti pitäisi olla mahdollista ostaa, vaikka olisi pienipalkkainenkin ihminen. Mm. Pikettyä luettuani olen ymmärtänyt, että monissa länsimaissa pienipalkkainen ihminen pystyi vielä esimerkiksi 1960-luvulla ostamaan talon perheelleen - ja vielä maksamaan talonsa asuntolainen pois kohtuullisessa ajassa. Enää ei pysty. Tämä on asia, josta olen valtavan surullinen.

Mitä voisimme tehdä, että kaikilla ihmisillä olisi varaa omistaa asuntonsa?

Olen surullinen, mutta en lamaantunut. Tämä vaurauden kasautuminen superrikkaille ja siitä aiheutunut kaikkien omaisuuserien inflatoituminen (ja siis myös asuntojen kallistuminen tavallisen pienipalkkaisen ihmisen ulottumattomiin) ei ole mikään luonnonlaki. Se on nykyisen superrikkaita suosivan politiikan seurausta. Me voimme yhdessä muuttaa tämän asian. Olen ilokseni huomannut, että maailmalla on paljon ihmisiä, jotka haluavat verottaa raskaammin superrikkaiden omaisuutta ja perintöä. Jos tarpeeksi moni tästä asiasta puhuu, niin asia tulee kyllä suuren yleisön tietoisuuteen ja voimme ainakin länsimaissa vaikuttaa demokratian keinolla siihen, että alamme verottaa superrikkaiden omaisuutta ja perintöjä, ja sitä kautta luoda elinvoimaisemman keskiluokan ja työväenluokan, joissa on mahdollista ostaa perheelleen oma koti ja myös järkevässä ajassa maksaa kotinsa asuntolaina pois.

Loppusanat

No niin. Pitihän se arvata. Vaikka aluksi piti tehdä kirjoitus siitä, kuinka lopetin kuluttamisen, niin tämäkin kirjoitus rönsyili ja aloin taas pohtimaan taloudellista eriarvoisuutta. Ehkä sitä alkaa tässä iässä reflektoimaan omaa elettyä elämää, hyviä asioita ja myös koettua eriarvoisuutta ja miten se on vaikuttanut omaan elämään. Ja tässä iässä kun lapset ovat jo aikuisia, oma asuntolaina on maksettu, on sijoitusvarallisuutta, jonka turvin voi tehdä lyhyempää työviikkoa ja viettää pitkiä kesälomia, on aikaa ja psykologista turvallisuutta alkaa pohtia elämän eriarvoisuutta ja alkaa tehdä jotain, että seuraavalla sukupolvella olisi oikeudenmukaisempi maailma elää.

En tiedä, lukeeko näitä juttuja edes kukaan. Ehkä kirjoitan näitä juttuja vain itselleni, että yritän jotenkin selkeyttää omaa ajatusmaailmaani verbalisoimalla sitä itselleni. Mutta olen iloinen, jos joku saa näistä kirjoituksista myös jotain ajatuksia itselleen. Ehkä pitäisi lähteä politiikkaan, jos haluaa muuttaa jotain. Mutta pitää kirjoittaa siitä toiste oma blogi.