Lampaankääpäkausi on nyt
Lampaankääpiä. Kuva: Kari Marttila.
Olen kohtalaisen innokas sienestäjä
Olen kohtalaisen innokas sienestäjä (ks. edellinen blogini: Suppilovahverokausi on nyt). Innokas siinä mielessä, että loppukesästä ja syksyisin minulle tulee kova halu päästä samoamaan metsiä sieniä etsimään. Sienien etsiminen on jotenkin todella rentouttavaa ja hauskaa. On upeaa kokea olevansa terve ja patikoida tuntikausia metsässä luontoa ihaillen. Ja samalla patikointiin yhdistyy hauska aarteen metsästys: sienet.
Kohtalaisen innokas siinä mielessä, että toisin kuin esimerkiksi äitini, joka kerää kaikenlaisia sieniä, niin itse olen varsin valikoiva ja kerään vain tiettyjä sieniä: tatteja (mikään tatti ei ole myrkyllinen muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, jotka ovat Suomessa harvinaisia), suppilovahveroita, lampaankääpiä ja kantarelleja. Lisäksi saatan poimia muutamaa muuta helposti tunnistettavaa sientä, kuten vaaleaorakasta. Tämä nirsoiluni keräämieni sienten kohdalla johtuu lähinnä kahdesta syystä. Tunnistan huonosti haperoita ja rouskuja, joten jätän nämä sienet metsään (kerää vain sieniä, jotka tunnistat varmasti syötäviksi!) Toinen syy on se, että monet rouskut pitää ryöpätä - aikaisemmin mainitsemani sienet voi heittää pannulle sellaisenaan ja paistaa ne muutamassa minuutissa herkulliseksi ateriaksi.
Lampaankääpä
Kuten suppilovahverokin niin lampaankääpä on hyvä aloittelijan sieni. Se on helppo tunnistaa erikoisen muotonsa ja värinsä takia, ja sen näköislajit (esim. typäskääpä) eivät ole myrkyllisiä. Lampaankääpä kasvaa usein pienenä rykelmänä, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Lisäksi jos näet lampaankäävän, niin lähes varmasti lähistöllä on muitakin lampaankääpiä.
Lampaankäävässä on usein toukanreikiä ja toukkia. Itse perkaan lampaankäävistä vain keltaisiksi muuttuneet kohdat, mutta otan mukaan lampaankäävän, joka muuten saattaa näyttää melko reikäiseltäkin. Toukathan kuolevat, kun ne paistaa, ja sinänsä ne eivät ole vaarallisia syödä. Tuleepahan ylimääräistä proteiinia sienten ohella.
Mistä löytää lampaankääpiä?
Jos näen metsässä vanhan kuusikkorinteen, niin käyn katsomassa, millaista aluskasvillisuus on. Jos aluskasvillisuus on sammaleista, niin tämä on hyvä merkki siitä, että rinteeltä saattaa löytyä lampaankääpiä. Erityisen hyviä kohteita ovat kuusikkorinteet, jotka ovat jonkin vesistön äärellä. Ilmeisesti vesistöstä tuleva kosteus tiivistyy rinteessä ja saa lampaankäävät kasvamaan. Tosin olen löytänyt lampaankääpiä varsin kuivastakin Helsingin keskuspuistosta. Siinä mielessä lampaankääpä on hyvä sieni, että sitä on melko helppo löytää, toisin kuin esimerkiksi kantarellia, jota en ole pääkaupunkiseudun metsistä löytänyt runsain määrin, vaikka olen kovasti yrittänyt erilaisia koivikkoja samota ja kantarelleja etsiä.
Pääkaupunkiseudulla parhaat lampaankääpämaastot löytyvät Nuuksiosta, Sipoonkorvesta ja Luukista. Pohjois-Espoossa on paljon järviä ja lampia ja näiden viereisiltä kuusikkorinteiltä löytyy helposti lampaankääpiä.
Mitä lampaankäävistä voi valmistaa?
Olen tätä blogia kirjoittaessani löytänyt nyt joka päivä lampaankääpiä noin viikon ajan - ja myös syönyt joka päivä lampaankääpiä. Valmistan usein tällaisen aterian:
- Keitä perunoita. Samalla kun perunat kypsyvät, niin valmista lampaankääpäpaistos.
- Pilko lampaankäävät (ja muitakin sieniä, joista haluat tehdä paistoksen - kantarelli on hyvä seuralainen, koska molemmat ovat sopivasti kuivia sieniä).
- Pilko sienten seuraksi kasviksia, esimerkiksi punasipulia, porkkanoita, parsakaalia ja kukkakaalia.
- Paista sienet rypsiöljyssä.
- Lisää kasvikset paistinpannuun ja paista ne sienten kanssa.
- Mausta haluamallasi tavalla. Itse laitan sekaan mustapippuria ja valkopippuria ja hieman soijaa. Chilikastiketta tai muuta voimasta maustetta en laita, että sienten oma hento maku ei peity liikaa.
- Kun paistos on valmis, niin perunatkin ovat jo sopivasti kypsyneet. Herkkupäivällinen on valmis!
En siis laita paistokseen esimerkiksi kermaa, kuten olen huomannut joidenkin kokkien tekevän lampaankääpäkastikkeen kanssa. Sen sijaan laitan paistinpannuun melko reippaasti rypsiöljyä.
Lampaankääpä-kantarelli -ateria. Kuva: Kari Marttila.
Sienten kerääminen on siinäkin mielessä tosi hauskaa, että voit kotona valmistaa löytämistäsi sienistä tosi edullisesti gurmee-aterian, joka maksaisi hyvässä ravintolassa melkoisesti.
Lampaankäävän säilöminen
En ole kokeillut kuivattaa lampaankääpää, koska olen lukenut, että siitä tulee kuivattaessa kova. Mutta olen pakastanut ylimääräiset lampaankäävät, jotka olen arvioinut, että en ehdi syödä muutaman päivän sisällä. Jääkaapissa olen saattanut säilyttää lampaankääpää viisikin päivää ja mielestäni se on vielä ollut hyvää paistettuna.
Sienten kerääminen ja luontokokemus
Parhaimmillaan sienten kerääminen on upea luontokokemus, joka kannattaa kokea ystävien tai sukulaisten kanssa. Olen muutaman sieniretken tehnyt äitini ja jonkun lapseni kanssa. On ollut hauskaa kolmen sukupolven kesken käydä etsimässä sieniä. Äitini, joka tuntee paljon sieniä, on samalla voinut siirtää sienitietouttaan seuraavalle sukupolvelle.
Onko sienten kerääminen turvallista?
Lyhyt vastaus: on. Mutta tietysti luonnossa jonkin verran vaanii vaaroja, jotka pitää tiedostaa. Ensimmäinen sääntö tietysti on, että pitää poimia vain ne sienet, jotka täysin varmasti tunnistaa ruokasieneksi.
Nykyään suurin vaara luonnossa on sen pienemmissä eläimissä - punkeissa. Puutiainen levittää borrelioosia ja puutiaisaivotulehdusta, jotka ovat vakavia tauteja, jos sellaisen saa. Mutta tämän takia ei kannata jättää menemättä luontoon. Voit torjua punkkeja pukeutumalla pitkiin housuihin ja laittamalla housunpuntit sukkien alle - kotona voit sitten laittaa vaatteet pyykkiin ja pestä ne pesukoneessa 60 asteessa. Itse en halua hikoilla luonnossa pitkissä housuissa vaan käytän shortseja. Jos poikkean pitkän heinikon yli, niin polulle päästessäni tarkistan nopeasti jalkani, näkyykö niissä punkkeja. Lisäksi tietysti kotona tarkistan tarkemmin jalat ja kädet ja muun vartalon punkkien varalta. Koskaan en ole löytänyt ihostani kiinni olevaa punkkia.
Muut vaarat luonnossa ovat aika marginaalisia, mutta tänä kesänä on ollut pari läheltä piti tilannetta. Toinen liittyi tilanteeseen, jossa sienimetsällä mukanani ollut kääpiösnautseri Murre nuuhki maassa ollutta koloa ja yhtäkkiä uikahti. Samalla näin, kuinka kolosta tulvi parvi ampiaisia. Lähdin koiran kanssa juoksemaan vauhdilla pakoon ja juostessani tunsin, että sain pari pistoa käteen ja yhden jalkaan. Huiskin juostessani ampiaiset pois ja riittävän välimatkan päässä tarkistin Murren, että onko hän ok. Minua on ennenkin pistänyt ampiainen, joten en pelännyt anafylaktista reaktiota, mutta koskaan en ollut saanut samaan aikaan useampaa ampiaisenpistoa. Pari tuntia kättä ja jalkaa kuumotti ja särki ja tunsin elimistössä hieman omituista tunnetta, mutta ei sen pahempaa. Tietysti tilanne olisi voinut olla pahakin, jos olisin sattunut kaatumaan pesän lähelle, tai esimerkiksi koiran naru olisi juuttunut jumiin johonkin kantoon pesän lähelle. Onneksi sen pahempaa ei kuitenkaan käynyt.
Ja sitten tietysti voit vahingossa astua tällaisen veitikan päälle, kuten itse meinasin tehdä pari päivää sitten Sipoonkorvessa:
Kyy. Kuva: Kari Marttila.
Kyy lämmitteli polulla auringossa. Onneksi jotenkin vaisto yhtäkkiä sanoi: “Pysähdy!” Kyyhän se oli. Otin siitä muistoksi kuvan, kun se lähti luikertelemaan metsään. Kaunis eläin. Eikä sinänsä vaarallinen, jos et vahingossa astu päälle. Tämän kohtaamisen jälkeen kyllä jonkin aikaa katsoin aikaisempaa tarkkaavaisemmin polkua ja saatoin säikähtää jotain kiemuraista kuivunutta oksaa polulla. Mutta vähitellen taas alkoi liikkumaan ryteiköissä varsin rohkeasti. Melkoista epäonnea vaatii, jos kyyn päälle astuu. Olen patikoinut Helsingin keskuspuistossa varmaan 15 vuotta ja muistaakseni en ole koskaan edes nähnyt kyytä. Tosin tänä kesänä olen kahdella sieniretkellä nähnyt kyyn Sipoonkorvessa.