Hiihtokausi on nyt
Haltialan pellot helmikuussa.
Hiihtokausi on nyt!
En ole varma, pidinkö hiihtämisestä lapsena, ehkä en. Mutta nyt aikuisiällä olen todella pitänyt hiihtämisestä. Hiihtämisessä on oma jännä tunnelmansa. Kun hiihtää yksin metsässä, niin tunnelmassa on jotain vahvasti meditatiivista. Mutta erityisen rakas paikka minulle on hiihtää Haltialan pelloilla, kuten yllä olevasta kuvasta näkee. Ja erityisesti silloin kun aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja heijastuu helmikuun hieman jäätyneiltä hangilta. Pimeän talven jälkeen se kirkkauden määrä räjäyttää tajunnan. Jos aurinko paistaa ja minulla ei ole kokouksia, niin saatan pitää 1-2 tunnin ulkoilutauon ja käydä hiihtämässä, ja vastaavasti tehdä illalla pidempään töitä. Ei ole mitään järkeä ensin olla koko päivä sisällä, kun aurinko paistaa, ja lähteä hiihtämään vasta silloin, kun aurinko laskee. Onneksi olen ammatiltani ohjelmoija ja voin aika vapaasti päättää työaikani. Tekee hyvää aivoille pitää ulkoilutauko ja saada paljon luonnonvaloa. Valo voittaa kaamosmasennuksen!
Hiihtolatu metsän keskellä.
Kuntoilua vai fiilistelyä?
En harrasta mitään raivokasta kuntohiihtämistä. Olen pikemminkin jonkinlainen fiilis-hiihtelijä. Ladulla näkee paljon kovakuntoisia hiihtäjiä, jotka menevät vauhdilla eteenpäin joko perinteisellä tai luistelutyylillä. Itselläni ei koskaan ole kiire. Hiihto ei ole suoritus vaan pikemminkin elämys. Saatan vapaapäivänä käyttää yhteen hiihtoreissuun kolmekin tuntia. Ensin hiihdetään tunti. Sitten pidetään pieni tauko ja syödään kuumaa keittoa tai muuta evästä. Sitten taas hiihdetään tunti. Sitten taas tauko. Lopuksi hiihdetään tunti kotiin.
Asun Helsingin keskuspuiston laidalla ja alueella on hyvät ulkoilumaastot Pirkkolan suuntaan ja Pitkäkoskelle tai Haltialan tilalle päin. Paloheinä / Pitkäkoski / Haltialan tila välisellä kolmiolla on pelloilla ja metsässä valtavasti erilaisia hyviä hiihtoreittejä. Metsän sisällä on kumpuilevaa maastoa, jos tykkää sellaisesta hiihtoreitistä. Itse suosin peltoreittejä, koska pellon reunalla paistaa aurinko.
Katso pääkaupunkiseudun laduista lisää stadissa-sivustolta.
Tauko
Tauot ja eväät kuuluvat oleellisena osana fiilistely-hiihtämiseen. Minulla on kuvassa oleva keitto-termoskannu. Keitän siihen matkaa varten hernekeittoa. Tai jos minulla on jääkaapissa valmiina jotain hyvää keittoa, niin lämmitän ison lautasellisen keittoa mikrossa ja kaadan kuuman keiton termoskannuun.
Hiihtolatujen varrelta löytyy mukavia taukopaikkoja, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. On tosi tunnelmallista kaivaa repusta termoskannu ja lusikka ja pitää tauko ja syödä kuumaa keittoa. Kuuma keitto myös lämmittää mukavasti ruumista, jos on enemmän pakkasta.
Taukopaikka ja kuumaa hernekeittoa.
Vuodenaikojen vaihtelu
On jännä tunnelma ulkoilla Helsingin keskuspuiston metsissä ja pelloilla eri vuodenaikoina. Kesällä teen pitkiä patikkaretkiä Haltialan metsissä koirieni kanssa. Syksyllä etsimme sieniä metsissä. Talvella ja keväällä hiihdän paljon. On hauska tunnelma samota kävellen tai hiihtäen samoja tuttuja polkuja ja seurata, miten luonto vaihtaa muotoaan vuodenaikojen mukaan. Näkymissä on aina jotain tuttua mutta samalla jotain muutosta.
Helsingin keskuspuisto on valtava rikkaus kaikille helsinkiläisille. Toivottavasti Helsingin keskuspuistoa ymmärretään suojella myös tuleville helsinkiläisille sukupolville.